Härkätiessä on tehty kauppaa 50 vuotta. Suurimman osan siitä yrittäjinä ovat olleet Pukkilat , ensin Matti, nyt Mika ja Anne ja tulevaisuudessa suunnitelmien mukaan heidän tyttärensä Veera.
– Siihen aikaan kun isä perusti kaupan Somerolle, niin peltihalleja nousi vähän joka kylälle. Se oli sellaista K-hallien kulta-aikaa. Tämä meidän oli ensimmäinen iso kauppa Lounais-Hämeessä, kertoo K-Supermarket Härkätien kauppias Mika Pukkila.
Matti Pukkilan perustama kauppa sijaitsi nykyisen keilahallin rakennuksessa, joka ruokakauppaa varten tuolloin rakennettiinkin. Neliöitä oli 500.
Hänen uransa kauppiaaksi lähti Sokamasta eli Someron kauppiaat ja maanviljelijät -nimisestä osakeyhtiöstä.
– En muista mihin se loppui, mutta isä osti liiketoiminnan.
Paikaksi peltihallilleen Pukkila hankki Tasanko 1, 2 ja 3 -nimiset tontit Kuismalta, jonka leluhalli ja kauppa sillä paikalla tuolloin sijaitsivat.
Silloisessa Härkätiessä oli hyvin pitkä palvelutiski, josta myytiin todella monenlaisia tuotteita.
– Oikein mitään ei ollut valmiiksi pakattuna.
– Käytössä kassoilla olivat vastakirjat ja Swedat (kassakoneet). Silloin piti kassan muistaa hirmuinen määrä hintoja, muistelee Mika Pukkila.
– Tosin myyntiartikkeleita oli nykypäivään verrattuna vähän. Juustojakin ehkä viittä eri laatua.
Härkätie oli peltihallissa vuoteen 1997. Nykyiselle paikalleen se avattiin 1998. Hetken aikaa kauppaa tehtiin yhtä aikaa molemmissa paikoissa, kun varastoa myytiin vanhasta loppuun.
– Sitä vanhaa Härkätietä me pidettiin vuodesta 1988. Eli aika lailla kymmenen vuotta.
Uudessa osoitteessa Onnihallin tontilla varta vasten rakennetussa myymälässä oli tilaa vajaat 1 800 neliötä.
2001 pariskunta luopui kauppiashommista.
– Ajateltiin, että jotain muutakin voi tehdä ja pitää taukoa, toteaa Anne Pukkila.
Härkätietä piti 13 vuoden ajan neljä eri kauppiasta.
– Sitten Keskosta pyydettiin meitä takaisin hommiin.
Pariskunta päätti lähteä, jos heidän tyttärensä Veera tulisi mukaan kelkkaan. Tämälähti, vaikka oli ajatellut uraa vähän muuhun suuntaan.
– Tämä tuntui sellaiselta tutulta ja kotosalta hommalta, kun siitä oli aina kotona puhuttu.
– Päätös lähteä vanhempien mukaan tuntuu yhä hyvältä.
Tulevaisuudessa ajatuksena on, että Veera Pukkila ottaa ohjat käsiinsä ja päästää vanhempansa eläkkeelle, mutta ajankohtaa ei vielä ole millään lailla lyöty lukkoon.
– Vaikka en mää tässä kauan enää aio olla, heittää Mika Pukkila, 62.
– En mä nyt tiedä, onko teillä oikeasti niin kovaa hinkua eläkkeelle, vastaa heidän tyttärensä.
Todennäköisesti koko perhe on jollain lailla kiinni kaupassa tulevaisuudessakin, mutta se jää nähtäväksi, että miten.
Mikä on nyt perhekolmikon työnjako?
– Noi hoitaa kaikki ja mä vaan olen tässä, veistelee Mika Pukkila.
– No, esimerkiksi Annen vastuulla on henkilökunta ja Veera on osastovastaava, hän jatkaa.
– Mikalla on markkinointi, hän on meistä se luova ja Veera on toinen luova. Itse teen niin kuin sanotaan, eli olen se käytäntö, vastaa hänen vaimonsa.
– Se, että meitä on tässä kolme, tekee vastuun jakamisesta helppoa. Se on todella tärkeää jaksamisen kannalta, miettii Anne Pukkila.
Pukkilat ovat tiivis trio töissä, mutta myös vapaalla perheenä, sillä tytär asuu vanhempiensa naapurissa.
Vaikka K-kaupoissa on olemassa tietty konsepti, jokainen kauppias tekee kaupastaan oman näköisensä.
– Meille esimerkiksi paikallisuus on tärkeää, joskin se on aika laaja käsite, että onko esimerkiksi turkulainen vielä paikallista. Mielellämme kyllä ottaisimme enemmän ihan somerolaisia tuotteitakin myyntiin, jos ne vain menevät kaupaksi. Ainakin kokeeksi otetaan.
Yksi ihan uusi erikoisuus on somerolainen Pentin Synkkä Sakari -peruna.
– Se on sininen peruna, jonka pitäisi olla terveellisempää kuin mustikka, vinkkaa Mika Pukkila.
Matkan varrella on ollut monenlaisia uudistuksia, joista jotkut ovat jääneet ja joistakin on luovuttu.
– Kaikkein tärkein lienee tietokoneiden tulo. Ja ennen tuotteita tilattiin näppituntumalta ja tarjottiin asiakkaille. Nykyään asiakkaat pyytävät tavaraa ja valikoimat tehdään sen mukaan.
Nyt automaattiset järjestelmät tekevät ehdotuksen tilauksista, kun tuotteiden määrä uhkaa vähetä.
– Ja sitten on apuna tekoäly, joka pyrkii ennustamaan sesonkeja ja monenlaista muutakin, sanoo Mika Pukkila.
– Älykärryt tulivat ja menivät, mutta itsepalvelukassat on hyvä kiireapu, hän jatkaa.
Myös ostosten tekeminen netin kautta on löytänyt paikkansa, joskaan siivu ei ole kovin suuri verrattuna perinteiseen ostoskäyttäytymiseen.
– Kesällä näkyy, että kaupunkilaiset käyttävät nettiostopalvelua, ja noutavat sitten valmiin kassin itse, kertoo Veera Pukkila.
– Yksi hyvä uudistus oli elektroniset hintalaput, hän jatkaa, sillä kaupassa on tätä nykyä ehkä reilut 15 000 eri nimikettä, kun Härkätien alkuaikoina niitä oli 2 000–5 000.
Se, mikä on aina säilynyt, on palvelutiski.
– Välillä se on kyllä muuttanut rooliaan. Tällä hetkellä suosittuja ovat esimerkiksi valmisateriat, kertoo Mika Pukkila.
– Olemme hiukan pohtineet, että tekisikö jonkinlaisen eineskeittiön uudelleen, mutta nykyään lupia on tosi vaikea saada, toteaa Anne Pukkila.
Palvelutiskin ruuista tehdään kaupassa ne, jotka lupien mukaan on mahdollista. Osa tulee komponentteina, joista annokset kootaan.
Yksi tärkeä asia kaupassa on vastuullisuus.
– Kesko on maailman vastuullisin kauppaketju. Eli meidänkin pitää täyttää tietty standardi, kertoo Mika Pukkila.
Pakkausmateriaaleihin kiinnitetään tänä päivänä myös paljon huomiota ja niiden käytöstä tehdään Keskolle tarkka raportti.
Tärkeä asia tätä päivää on myös hävikki.
– Meillä on yksi Suomen pienimmistä hävikeistä, kertoo Veera Pukkila.
Ruuan hinnan viimeaikaisen nousuun asiakkaat ovat Somerolla suhtautuneet melko tyynesti.
– Kyllä siitä tosin keskustellaan, sanoo Veera Pukkila.
– Mutta kaikki sen ymmärtävät, koska se koskee jokaista kauppaa. Nyt on kuitenkin sellainen tunnelma, että hinnat eivät enää nouse, Mika Pukkila uskoo.
Yleisesti Härkätien asiakkaat saavat kehuja koko porukalta.
– Somerolaisten kanssa on tosi kiva tehdä kauppaa, he ovat maailman parhaita asiakkaita, kiittelee Mika Pukkila.
– Somerolaiset ovat asiallisia ja mukavia, osaavat kiittää, mutta myös antaa kritiikkiä.
