Kevät-Ruokavan suosio sen kuin jatkuu.
– Kaksi myyntipaikka on enää jäljellä, kertoo Essi Torkkomäki-Ryhtä tapahtuman järjestävän Someron Esan riveistä.
Myyntiin on tulossa pitkälti perinteisiä tuotteita. Somerolta esimerkiksi Minna Kari-Åberg tuo kynttilöitä, Katja Korpela leivonnaisia ja käsitöitä, Tanja Niskanen hunajaa ja Peltoniemen tilalta Outi Tuominen ulkokananmunia.
Sen lisäksi muualta Suomesta on tapahtumaan tulossa esimerkiksi Orastava Aurinko, joka myy porkkanaa, juureksia, porkkanahilloja ja säilykkeitä. Poronoro/Hirvenojan tila tuo tarjolle tyrnijalosteita, härkäpapua eri muodoissa, makealupiinituotteita ja valkuaiskasveja myös leivonnaisina, maa-artisokkasipsejä ja tuoretta maa-artisokkaa.
Krannin tilalta tulee myllytuotteita, kuten höyryttämättömiä kaurahiutaleita.
Tuotteiden lisäksi löytyy monilta myyjiltä reseptejä ja käyttövinkkejä.
Piccu Nooan Laura Takala tuo paikalle pipoja ja asusteita lapsille ja aikuisille, sekä kylpytekstiilejä, kylpytakkeja, ponchoja ja pyyheturbaaneja.
Timo Julkusen myyntipöydällä suunnataan katse kesään, sillä hän tuo Somerolle ruoanlaittovälineitä grillaukseen, savustukseen ynnä muuhun.
Kevät-Ruokava pidetään 1.4. monitoimitalolla.