Kirjoitin 13.11.2020 ilmestyneessä Somero-lehdessä kolumnin Hyvät tavat kaunistavat. Tässä tulee jatkoa kyseiselle tärkeälle asialle Fuengirolassa viettämiemme viikkojen innoittamana.
Fuengirolassa asuu noin 75 000 ihmistä, plus tuhannet osa-aikaiset turistit. Elämänmeno on leppoisaa ja ihmiset ovat varsin ystävällisiä. Asuimme kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, joten hissiä käytimme usein. Kun muita ihmisiä tuli hissiin, niin kaikki tervehtivät toisiaan, sama (kiitos ja hei) tapahtui myös hissistä poistuttaessa. Useimmat kyselivät meiltä myös kuulumisia ja tarjoutuivat auttamaan tarvittaessa arjen askareissa.
Uuden vuoden aattona juhlimme ja valvoimme hieman pidempään. Kaupungintalon edessä oli konsertti, josta lähdimme kävellen kotiin puolen yön jälkeen. Huomionarvoista oli se, että kaduilla oli paljon väkeä, kaikki juhlivat iloisesti, usein koko perheen ja suvun voimin. Kävellessämme kotiin pikkutunneilla kohtasimme kaduilla vain pari kolme selvästi päihtynyttä henkilöä.
Seuraavaksi mainitsen loppiaisaaton juhlan, kolmen kuninkaan paraatin. Kaduilla oli valtava määrä ihmisiä seuraamassa kulkuetta, ja kuninkaat sekä heidän apurinsa jakoivat yli 10 000 kiloa makeisia väkijoukoille. Nämä makeat lahjat eivät luonnollisestikaan olleet irtokarkkeja, vaan paperilla päällystettyjä. Yöllä paraatin loputtua näitä papereita ei ollut kaduilla, eikä tietenkään seuraavana aamunakaan. Jokaiselle juhlijalle oli selvää, että niiden paikka oli roskakori, joita katujen varsilla oli riittävästi.
Suomessa hyvät tavat ovat jossain määrin jääneet unholaan ja meno täällä on valitettavasti perin erilaista. Kysymys on ennen muuta lasten kasvattamisen periaatteista ja tavoista. Ennen vanhaan lapset kasvatettiin kurilla ja pelolla kunnioittamaan auktoriteetteja, joita toki kasvattajatkin kunnioittivat. Kasvatusilmapiiri oli jännittynyt ja pelokaskin ja se ei aina ollut hyväksi lasten kehitykselle. Nyt on menty mielestäni toiseen äärilaitaan, vapaaseen kasvatukseen, jossa lapsi on usein jätetty melko yksin. Kultainen keskitie lienee tässäkin asiassa paras mahdollinen.
Optimaalinen tavoite lienee se, että lapsilla ja nuorilla olisi arvostavat ja luottamukselliset suhteet aikuisiin sekä hyvät käytöstavat yhdistettynä hyvään itsetuntoon. Nämä kaikki on mahdollista saavuttaa avoimella keskustelulla, rajojen asettamisella ja kasvattamalla rohkeuteen ja sinnikkyyteen.
Monet nuorten ongelmat johtuvat huonosta itsetunnosta ja kannustuksen ja rakkauden sekä tuen puutteesta. Kuvaavaa on, että Espoossa on aloitettu koulunkäynnin ja koripallovalmennuksen yhdistelmäkokeilu. Oppilas siis käy normaalia koulua ja tähtää myös pelaajaksi. Opiskelijat ovat innoissaan muun muassa siitä, että valmentaja vaatii tai vähintäänkin edellyttää pelaajilta täysipainoista osallistumista ja sitoutumista treeneihin sekä opiskeluun. Valmentaja Henrik Dettmann on joskus sanonutkin, että lapsilta ja nuorilta vaatiminen on huolenpitoa parhaimmillaan.
Minusta tuntuu, että kasvattajina ja päättäjinä emme enää uskalla esittää asioita jämäkän humaanisti, koska aina joku loukkaantuu. Tämä pelko ja sen aiheuttama käyttäytyminen kodeissa ja kouluissa on suuri karhunpalvelus erityisesti lapsille ja nuorille, toki se on sitä myös työpaikkojen vuorovaikutukselle ja palautekäytännöille.
Luin jokin aika sitten erään kokeneen opettajan epätoivoisen vuodatuksen, joka kuului jotakuinkin seuraavasti: ”Kaikenlaiset hankkeet ovat ihan vihoviimeinen kirous ja kuolema. Meilläkin kaupunki on maksanut suolaiset setelit koulun ulkopuoliselle konsultille, joka tulee ja sanoo, että nyt annatte vihreän lapun, jos oppilas sanoo huomenta ja punaisen, jos hän ei sano. Sen verran vanha luu olen, että sanon opettajankokouksessa, että minä en kuljettele taskussa minkäänlaisia lappuja.”
Eriväristen lippulappujen sijaan kannustan avoimeen keskusteluun ja yhdessä pohtimaan vastauksia miksi-kysymyksiin. Miksi on syytä sanoa aamuisin huomenta?
Aulis Kankare
yrittäjä