Otto Niemisestä maalikuningas Tanskassa

0
Otto Nieminen Somerolla.

Teksti Juha Laakso

Somerolainen laitahyökkääjä Otto Nieminen oli runkosarjan paras maalintekijä jääkiekon Tanskan pääsarjassa, Metal Ligaenissa. Parhaillaan Niemisen kausi jatkuu Odense Bulldogs -joukkueen riveissä sarjan pudotuspeleissä.
Ensimmäistä kauttaan Tanskassa pelaava Nieminen, 26, on kuluvalla kaudella välttynyt pahemmilta loukkaantumisilta ja hän oli mukana Odensen kaikissa 48 runkosarjaottelussa. Niissä somerolainen viimeisteli 25 maalia, voittaen runkosarjan maalitilaston ennen 23 maaliin päätynyttä Herning Blue Foxin kanadalaishyökkääjää Phil Marinacciota.
Marinaccio voitti runkosarjan pistepörssin 52 tehopisteen (23+29) kokonaissaldollaan. Nieminen keräsi 20 syöttöpistettä ja päätyi 45 tehopisteellään tilaston kuudennelle sijalle. Sadan parhaan pistemiehen joukkoon mahtui viisi suomalaispelaajaa, joista Nieminen oli tehoilla mitaten aivan omaa luokkaansa.
Käynnissä olevien pudotuspelien avauskierroksella runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Odense kamppailee jatkopaikasta Herlev Eaglesia vastaan. Kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa voitot jakautuivat tasan ja Niemisen maali- ja pistetili on tässä ottelusarjassa vielä avaamatta.

Sami Päivärinta (kuva SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo)

Päivärinta Mestiskomennuksella

Someron tämän hetken toinen ammattilaisjääkiekkoilija, liigaseura Rauman Lukon kirjoissa edelleen oleva 19-vuotias keskushyökkääjä Sami Päivärinta , on viime kierrokset edustanut turkulaisseura TuTo Hockeyta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Mestiksessä.
Kauden aikana Päivärinta on pelannut TuTon riveissä kymmenen ottelua ja kerännyt niissä neljä (2+2) tehopistettä. SM-liigan runkosarjassa somerolainen sai tililleen 23 ottelua Lukon paidassa ja niissä yhden syöttöpisteen. Nuorten (U20) SM-sarjassa Päivärinta edusti Lukkoa 17 ottelussa pistetehoin 5+9=14.
Aiemmin talvella Päivärinta sai päätökseen neljä kautta jatkuneen uransa Suomen juniorimaajoukkueissa. Komeana huipennuksena olivat vuodenvaihteessa pelatut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat, joissa Päivärinta oli eräs parhaiten onnistuneista suomalaispelaajista.
Maaottelujen tilastoinnissa esiintyy ottelumäärien kohdalla jonkin verran toisistaan poikkeavia lukuja. Selvää kuitenkin on, että kuluvan kauden aikana Päivärinnasta tuli eniten maajoukkuetason pelejä pelannut somerolaiskiekkoilija. Hänen tililleen on kirjattu 45–48 virallista maaottelua ja aiempaa kärkinoteerausta hallussaan pitäneelle Otto Niemiselle niitä on kertynyt hieman vajaat neljäkymmentä.
Viime keväänä Päivärinta pelasi kolme ensimmäistä miesten liigan pudotuspeliotteluaan. Kuluvan kauden osalta Lukon pudotuspelit käynnistyvät lauantaina puolivälierien ottelusarjalla Helsingin IFK:ta vastaan.