Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Salibandyn miesten nelosdivisioonan lohko 11:n kuusi joukkuetta kamppailivat sarjapisteistä viimeksi Somerolla, monitoimitalon kaukalossa.
SB Someron kaksi voittoa ja Kaurakedon Kyljyksen kaksi tappiota selkeyttivät sarja-asetelmat viittä vaille lopulliseen muotoonsa. SB on uusimassa paikkansa tälle sarjatasolle ensi kaudeksi ja Kyljys on suuntaamassa kauden päätteeksi putoamiskarsintaan.
Kyljys hävisi molemmat
Kyljyksen avausottelu Kiskon Kiskojia vastaan käynnistyi somerolaisittain lupaavasti, kun Markus Lehtonen vei isännät johtoon pelin kolmannella minuutilla.
Kiskojat kuitenkin hyödynsi laajempaa pelaajamateriaaliaan, pyrkien pitämään Kyljystä hyydyttävää pelitempoa yllä. Vieraat alkoivat saada myös tulosta aikaiseksi, kääntäen tilanteen kolmessa minuutissa 3–1 johdokseen.
Päätöserän alussa päivän tehokyljys Olli Kanerva suupaisi 2–4 kavennuksen, mutta sen vahvempaa kiriä somerolaiset eivät saaneet aikaiseksi. Kiskojat voitti ottelun lopulta maalein 7–2 (3–1, 0–0, 4–1).
Toisessa ottelussaan Kyljys taipui Forssan Suuppareiden kakkosjoukkueelle lukemin 2–8 (0–0, 1–5, 1–3). Tässäkin pelissä Kaurakedon edustajat iskivät avausosuman, mutta sen jälkeen tahtipuikko vaihtui forssalaiskäsiin.
Kanerva tuplasi kauden maalimääränsä viimeistelemällä lauantaina kaksi osumaa. Lisäksi puolustaja sai tililleen yhden syöttöpisteen. Lehtosen ja Kanervan lisäksi kyljysläisistä onnistui maalinteossa Olli-Oskari Virta. Aleksi Heinonen ja Juho Pettersson toimivat maalisyöttäjinä kertaalleen. Maalin suulla Heikki Honkanen piti vastustajia molemmissa otteluissa pitkään pinteessä. Torjuntoja hänelle kertyi yli neljäkymmentä.
Teemu Salmi torjui SC Sticklinen
SB Somero pelasi ensin tiukan kamppailun Kiskojia vastaan. Toisen erän repäisy kantoi somerolaiset lopulta 5–4 (2–2, 3–1, 0–1) voittoon.
Antti Pirttilä iski vajaat puoli minuuttia ennen toisen erän päättymistä SB:lle 5–3 johtomaalin. Kiskojat sai päätöserässä aikaiseksi kavennuksen, mutta ei sen enempää, ja somerolaiset tuuppivat tärkeiden voittopisteiden myötä karsintapeikkoa loitommalle.
Lohkojohtajana Somerolle Kemiönsaarelta saapunut SC Stickline kärsi päivän avausottelussaan maalin tappion Suupparit 2:lle, eikä täysin toipunut tuosta pettymyksestä SB Someron kohtaamiseen mennessä.
SB jatkoi laajalla materiaalillaan kovaa vauhdinpitoa ja fyysistä peliä, tarjoten Sticklinelle tyrmäystippoja heti ensimmäisessä erässä. Mikko Haalijoki aloitti maalimyllytyksen 24 sekuntia aloituksesta ja runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin Matias Manni saatteli isännät jo 4–0 johtoon.
Toisen erän alussa Janne Salmi iski somerolaisten voitolle vielä 5–0 niitin, minkä jälkeen maaleja ei enää tehty. SB Somerolle siis 5–0 (4–0, 1–0, 0–0) lukemin kauden ensimmäinen voitto SC Sticklinesta, joukkueiden viidennessä ja viimeisessä kohtaamisessa.
Avausvoiton SB:lle pohjusti torjunnoillaan Ilmari Kankare ja jälkimmäisessä Teemu Salmi jätti ensimmäistä kertaa tällä kaudella SB:n vastustajan maaleitta.
SB:ltä löytyi ratkaisijoita leveällä rintamalla: Mikko Haalijoki (2+1), Antti Pirttilä (1+2), Kalle Haalijoki (1+1), Matias Manni (2+1), Janne Salmi (2+0), Juuso Kankaanpää ja Remi Grönholm vastasivat maalitehoista ja syöttöpisteen ansaitsivat Henri Koskinen, Arto Hakola sekä Rasmus Grönholm .
SB:n viidestä veljesparista olivat tuoreimmassa turnauksessa ansiokkaasti esillä Haalijoet (Mikko ja Kalle), Salmet (Teemu ja Janne), Grönholmit (Remi ja Rasmus) ja Kankareet (Ilmari ja Aaro). Kaksi Helmeäkin (Juuso ja Joona) kokoonpanoon oli merkitty, mutta tällä kertaa tositoimiin asti heistä pääsi vain Joona.
Teoreettisia mahdollisuuksia
FoSu 2 tarrasi Someron turnauksen myötä tiukimmin kiinni nelosdivisioonan Länsirannikon alueen lohko 11:n suoraan nousupaikkaan. SC Stickline on etenemässä kakkossijalta nousukarsintaan, joskin kaksi peliä vähemmän pelanneella Kiskolla on vielä mahdollisuus järjestyksen vaihtamiseen.
Teoriassa myös SB Somerolla on mahdollisuus nousta kakkossijalle, mutta kovin ohuen langan ja muiden joukkueiden ottelutulosten varassa tällainen sauma on. Yhtä lailla Kyljyksellä on vielä teoreettinen mahdollisuus SB:n pullauttamiseen edeltään karsijan paikalle.
Molemmat somerolaisjoukkueet pelaavat tulevana sunnuntaina Halikossa rästipelinsä Kiskojia vastaan. Seuraavana lauantaina kaikki lohkon joukkueet päättävät runkosarjan Raaseporissa. Silloin ohjelmassa on muun muassa somerolaisten viimeinen paikalliskamppailu. Neljän keskinäisen kohtaamisen jälkeen voitot SB:n ja Kyljyksen välillä ovat tasan.