
Teksti Juha Laakso
Someron Pallo/Lentopallon C-juniorityttöjen ykkösjoukkue pelasi Loimaalla viimeisen turnauksensa ennen viikon päässä odottavaa Suomen mestaruussarjan lopputurnausta.
Jankon emännyydessä Loimaalla pelattiin SM-välierävaiheen turnaus, jossa lähinnä haettiin asetelmia kauden huipennukseen. Kaikki neljä mukana ollutta joukkuetta, SoPan lisäksi paikallinen Jankko, LP Kangasala ja Nurmon Jymy, olivat jo aiemmin varmistaneet paikkansa SM-lopputurnauksen kuudentoista parhaan joukkoon.
SoPa oli matkassa ilman joukkueensa – ja koko sarjan – tehokkainta pelaajaa, sairastunutta Anni Petterssonia.
– Annin puuttuessa pääsimme kokeilemaan vähän uudenlaisia roolituksia kentällä ja samalla myös antamaan pelituntumaa nuorempien joukkueesta lainassa olleelle Henni Taloselle . Siinä mielessä tämä turnaus oli ihan hyvä kokemus, vaikka tulokset eivät nyt niin hyviä olleetkaan, SoPan C-ykkösjoukkueen päävalmentaja Janne Lehtonen virkkoi.
SoPa voitti avausottelussaan Jankon puhtaasti 2–0 (25–18, 25–22). Toisella kierroksella LP Kangasala aiheutti somerolaisille kauden ensimmäisen suoran 0–2 (22–25, 22–25) tappion. Myös Nurmon Jymy oli Loimaalla SoPaa parempi erin 2–1 (25–20, 22–25, 15–9), joten somerolaisjoukkueen tilille napsahti ensimmäisen kerran koko kaudella kaksi tappiota samassa turnauksessa.
– Eipä näillä tuloksilla lopputurnausta ajatellen ollut käytännössä mitään merkitystä. Olemme ihan tyytyväisiä siihen lohkojakoon, mikä SM-finaaleihin tämän turnauksen perusteella muodostui.
Lopputurnaus Kangasalla
C-tyttöjen SM-lopputurnaus pelataan runsaan viikon kuluttua, 1.–2. päivinä huhtikuuta Kangasalla. SoPan kanssa samassa alkulohkossa puolivälieräpaikkaa metsästävät Salon Viesti, Raision Loimu ja Pielaveden Sampo. Lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee pelaamaan SM-sarjan sijoituksista 1.–8.
SM-alkusarjassa tehopisteitä kirjattiin yli 1400 pelaajalle, joista parhaan ottelukohtaisen pistekeskiarvon saavutti SoPan Anni Pettersson. Hän takoi 10,2 tehopistettä ottelua kohden. Muista sopalaisista Emma Lehtonen ylsi 6,9 ja Anni Luoto 5,5 pinnan keskiarvoon.
SoPa on pelannut kuluvalla kaudella 24 sarjaottelua ja ne kaikki korkeimmalla mahdollisella tasolla. Voittoja tilille kertyi kaksikymmentä ja tappioita ainoastaan neljä; niistäkin kaksi viimeisintä vähämerkityksellisimmässä päätösturnauksessa.
Kakkosjoukkue voitti Helsingissä
SoPan vanhempi C-tyttöjen ikäluokka pelasi välierävaiheen turnauksensa sarjan A-tasolla ja samaan aikaan kakkosjoukkue oli mukana Helsingissä pelatussa J-tason turnauksessa, sen ne- loslohkossa.
Tiukimmille Someron tytöt joutuivat heti avauspelissään Espoo Lentistä vastaan. Kolmen erän kamppailun jälkeen SoPa kuitenkin selviytyi voittajaksi eräluvuin 2–1 (25–23, 19–25, 15–8). Turnausjärjestäjä PuMa-Volleyn kolmosjoukkue ja saman seuran D-ikäluokan ykkösjoukkue kukistuivat suoraan kahdessa erässä (25–17, 25–23 ja 25–21, 25–20), mikä takasi SoPalle turnauksen ykkössijan.
Lopputurnausvaiheessa SoPan C-kakkonen pelaa valtakunnallisen tason sijoista 61–68, samassa lohkossa Lempäälän Lempo-Volleyn, Vilppulan Tähden ja Espoo Lentiksen kanssa. Taso on keskivaiheilla tässä ikäluokassa, jossa koko sarjaan osallistuneita joukkueita on ollut mukana yli satakolmekymmentä.
Kakkosjoukkueessa parhaisiin ottelukohtaisiin pistekeskiarvoihin pääsivät Maria Mäntymaa (5,9) ja Angela Luongo (4,1).