
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Futsal-Liigan lähihistoriaan peilaten Someron Voima Futsal saa huomenna käynnistyvien pudotuspelien avauskierroksella kovimman mahdollisen vastuksen. Somerolaisjoukkueen kanssa välieräpaikasta lähtee taistelemaan neljä viimeisintä jaossa ollutta Suomen mestaruutta voittanut jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo.
Viiden viime kauden aikana mestaruus on ratkaistu vain neljästi, kun kevään 2020 pelit katkesivat koronarajoitustoimiin.
Juuri päättyneessä runkosarjassa KaDy sijoittui toiseksi ja SoVo Futsal seitsemänneksi. Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa keskisuomalaiset olivat parempia maalein 6–2 (Jyväskylässä) ja 11–5 (Somerolla).
Myös viime kaudella KaDy voitti SoVoa vastaan molemmat yhteenotot. Tuorein somerolaisvoitto keskinäisten pelien tilastoista löytyy tammikuulta 2021.
Pudotuspeleissä SoVo ja KaDy ovat aiemmin kohdanneet kerran ja kyseessä olivat silloin kevään 2019 välierät. KaDy voitti kotiottelunsa (5–3 ja 2–1), hävisi kerran Somerolla (2-3) ja avasi lopulta neljännen kohtaamisen 7–1 vierasvoitolla tiensä välieriin ja sittemmin mestaruuteen asti.
Tärkeä avausottelu
Viime keväänä SoVo lähti runkosarjan viitossijalta sijalta haastamaan pykälän paremmin sijoittunutta Espoon GFT:tä. Tuolloin GFT voitti heti ensimmäisen ottelun Somerolla ja sinetöi jatkopaikan nimiinsä heti tilaisuuden avauduttua ensimmäisessä kotiottelussaan.
– Kyllähän lauantain ensimmäinen ottelu tulee nytkin olemaan erittäin tärkeä. Siitä meille voitto, niin sen jälkeen meillä on Jyväskylässä kaksi mahdollisuutta ottaa tarvittava toinen voitto tilillemme. Jos taas häviämme lauantaina, niin melkoinen vuori jää Jyväskylään kiivettäväksi, kun pitäisi pystyä ottamaan kaksi voittoa kovasta vastustajasta peräkkäisinä päivinä, SoVon manageri Jarkko Ihalainen tietää.
Alkuviikon tuntumalla SoVo pääsee käytännössä parhaalla mahdollisella miehistöllään lauantain kotiotteluun. Nilkkavaivojaan potevat Pyry-Ville Korhonen ja Blend Doroci ovat toki edelleen sivussa ja Vilho Ståhlström ei ole armeijavelvoitteidensa vuoksi päässyt mukaan joukkueen yhteisharjoituksiin täydellä teholla, mutta muilta osin runkopelaajisto on täydessä latingissa.
– Hyökkäysvoimaa ja taitoa meiltä varmastikin löytyy, mutta avainasemassa ovat maalivahti- ja puolustuspelin onnistuminen. Runkosarjassa liiankin usein nähtyjä nukahduksia omalla alueella ei nyt saa tulla, tai KaDy rankaisee armotta, Ihalainen povaa.
– Toivotaan, että somerolaisyleisökin löytää lauantaina runsaslukuisena tiensä katsomoon. Nyt tarvitaan kannustusta! manageri sanoo kauden toistaiseksi tärkeimmän ottelun kynnyksellä.