–Voiko nainen vanhana ilmaista taiteellaan jotain merkityksellistä? Tätä pohdin, kun aloitin taiteen opinnot 2019 Turun Taideakatemiassa. Vanhuutta ja elämän kiertokulkua käsittelen myös sieltä valmistuvien näyttelyssä. Minua vituttaa vanhuus, toteaa osa-aikasomerolainen Elise Lehikoinen, jonka teoksia on parhaillaan nähtävillä Turun Taideakatemian valmistuvien näyttelyssä: NYTT 2023, Taiteen talolla 2.4. saakka.
– Teoksessani Omakuvia käsittelen aikaa, ikuista taideteosta, katoavaisuuttani ja kuolemaani. Teos käsittää kolme osaa, joista ensimmäinen on pronssivalu, toinen multaa sekä elävää materiaalia ja kolmas on yllätys. Teokseni elää koko näyttelyn ajan.
– Perinteisesti arvokkaan taiteen lähtökohtana on säilyä pitkään. Museoissa olosuhteisiin: ilman laatuun ynnä muuhun sellaiseen panostetaan huomattavasti. Patsaiden materiaalit ovat olleet ikuisia: kivi, metallit. Suurmiesten kuvien on haluttu säilyvän tulevillekin sukupolville. Ihminen elää elollisena olentona rajallisen ajan. Sen jälkeen palaamme luonnon kiertokulkuun, josta toki elämämmekin on ollut osa. Vanhahtavassa uskonnollisessa kielessä on käytetty kuolemasta ilmaisua ”siirtyä ajasta ikuisuuteen”. Elollisina osallistumme hetken, elottomina ikuisuuden. Onko pitkään säilyvillä taideteoksilla haluttu antaa ihmisille ikuinen elämä? Nykytaiteessa taideteoksen pysyvyyttä haastetaan usein. Ilmentääkö tämä muutosta ihmiskäsityksessä?
