Addiktoitunut voittamiseen – ”Finnish Polar Bear” penkkasi jälleen mitaleja

0
Kuten Jussi Kananen itse kuvailee, hän tykkää keräillä mestaruuksia, ja ennätykset tulevat siinä sivussa.

Elokuussa tapahtunut loukkaantuminen Someron kisoissa on ohi. Finnish Polar Bear -nimisenä maailmalla tunnettu Jussi Kananen uusi visiittinsä Puolan Siedlceen. Tuloksena oli XPC -liiton kisan kolme Euroopan ennätystä, yhtä monta kultaa, ja päälle vielä kisojen Top Lifter -palkinto.

Samaisessa Siedlcessä Kananen kisasi viimeksi marraskuussa, jolloin XPC:n World Cup -kisasta hänelle ojennettiin 3 kultaa ja 1 hopea. Mies huomasi tuolloin heti pisteensä itse laskettuaan, meteliä nostamatta, että väärin meni. Nyt järjestäjä oikaisi tuloksen anteeksipyyntöjen kera, ja saldo korjattiin neljäksi kultamitaliksi.

Avoimen sarjan superraskaassa 140-kiloisten painoluokassa Jussi Kananen nosti nyt penkiltä ensin Single ply -luokassa, eli päällään yksinkertaista kankaasta valmistettu penkkipaita. Ensin nousi 210 kiloa ja toisella 230,5 kiloa. Se oli jo uusi EM, joten kolmannen nostonsa hän jätti tekemättä.

– Tiesin, että ne, ketkä olivat saaneet jo tuloksen, eivät tulisi saamaan korkeampaa. Polvi on sen verran kipeä, että normaalisti varpailta oleva nostoasentokin piti muuttaa niin, että jalkaterä oli lattiassa.

Järki käteen

Somerollakin aiemmin asuneen Jussi Kanasen pikkuveli ja treenattava Kalle Kananen, 28, sai kaksi kultaa. Hänen piti alunperin nostaa Raw-sarjassa, mutta loukkasi viikko ennen kisoja treeneissä olkapäätään.

– Kalle nosti Puolassa eka kertaa slinkkarilla. Järjestäjä laittoi kuitenkin kaikki rahapalkinnot raw-ryhmään, jolloin kovimmat nostajat menivät slinkkarista raakaan. Kalle voitti tupla-euroopanmestaruuden. Kalle nosti alle 82,5-kiloisten avoimessa Soft equipment -luokassa.

Jussi Kanasen nostot jatkuivat veljen jälkeen myös Soft equipment eli slinkkari-luokassa. Ensin nousi 230 kiloa kevyesti. Sen jälkeen 260,5 ja kolmannella 280,5, joka toi mukanaan kultaa.

– Jos mahdollista, niin tykkään laittaa tuollaisia outoja lukuja, puoli kiloa yli. Syynä se, että kaikki muut laittaa aina tasalukuja. Tilastoissa, jos sulla on vaikka 100 grammaa enemmän, niin sillä menee aina parin tyypin ohi. Ei ole kielletty käyttämästä aivojaan, Kananen kuittaa taktiikkansa.

”Turpa kiinni”

Slovakian joukkue avusti hurjasti näitä kahta suomalaista penkkipunnertajaa. Joukkueen päävalmentaja neuvoi Jussi Kanasta ottamaan vielä neljännen noston.

– Sanoin ensin, että ei, mutta hän sanoi, että ”turpa kiinni”. Ja lisäsi, että ”sun olisi pitänyt aloittaa 300 kilolla, sähän nostat 350 kiloa vaikka Crocsit jalassa”. Sanoin, että selvä!

Päivä oli kuitenkin jo venynyt. Viiden minuutin tauon sijaan Kananen sai valmistautua vain 30 sekuntia.

– Mentiin nostaa. Painot tuli ylös, itse asiassa hyvinkin kevyesti.

Se kuitenkin hylättiin tuomariäänin 2–1, kun tanko kolahti liiaksi telineeseen.

– Tuomarilinja oli ihan järjettömän tiukka. Se mun neljäs nosto olisi mennyt läpi Suomessa, ja jenkeissä ihan varmasti. Heillä on kolme käskyä: start, press ja rack, kun itse olen tottunut kahteen. Viisi sekuntia pitää odottaa käsillä, ennen kuin lähtee nostamaan ylös. Siinä herpaantuu helposti keskittyminen ja voimat.

Hyvä olo

Eräs kisassa ollut poliisi haastoi Kanasen MPF-sarjaan, koska tämä on käynyt armeijan ja tehnyt turvallisuusalan töitä. Siitä tuli kisojen kolmas kulta.

– Oli aika hyvä olo. Kolme parasta nostajaa kutsuttiin takaisin lavalle. Aiemmin olen voittanut uran aikana kai viisi Paras nostaja -palkintoa. En montaa, sillä olen alle 40-vuotias ja yli 22. Ne syövät aika paljon pisteitä. Jos olisi keveämpi ja vanhempi, niin siitä tulisi kertoimia.

Kisaajia oli ympäri Eurooppaa. Italiasta, Unkarista ja Irlannista paljon, yhteensä vajaa 500, isäntämaan Puolan ollessa kaikessa kova urheilumaa. Siellä urheilua todella arvostetaan.

– Taas jäi painoja nostamatta, en arvannutkaan, että olen niin kovassa kunnossa. Noilla menestyksillä, mitä nyt tuli, ei voi olla tyytymätön.

Pian 40

Jussi Kananen täyttää 39 tänä vuonna. Puolentoista vuoden kuluttua on vuorossa 40:n pyykki, johon Kananen vastauksenaan naurahtaa.

– Joo-o. Olen tietoinen, kiitos. Sen jälkeen saan osallistua myös ikämiessarjoihin, tai avoimien lisäksi vain niihin, jos haluan. Otan tässä vielä pois jonkun kilon. Lepäilen ja olen enemmän isä ja aviomies. Marraskuussa olisi jälleen isoja kisoja.

Kanasella on kisaajan luonne.

– Jotenkin mä olen sellainen. Tykkään keräillä mestaruuksia, ja ennätykset tulevat siinä kyljessä. Olen joskus sanonut Emmalle, että kun ikämiesaika tulee vastaan, niin lopetan. Hän on toista mieltä, että teen omia ennätyksiä ja kiusaan nuorempia. Saa nyt nähdä.

– Ei ole montaa asiaa elämässä, jotka vetää vertoja kilpailuille ja voittamiselle. Kallen mielestä olen täysin addiktoitunut voittamiseen. Tavallaan ymmärrän, mitä hän sanoo.