Jäähalli täyttyi eri-ikäisistä luistelijoista, kun SoPa U9 -joukkue järjesti jäädiscon.
– Tapahtuma kokosi yhteen lapsia sekä aikuisia ja osoitti, että yhteisöllisyys on somerolaisille luontaista! Hyväntuulinen puheensorina, kohtaamiset niin jäällä kuin katsomossa, sekä kahvion välitön tunnelma toivat väkisinkin hymyn huulille, kuvailee kokemaansa Tarja Mainio, kiekkojunnun äiti.
Tapahtumassa oli mahdollisuus pyöräyttää onnenpyörää, luistella musiikin tahtiin discovalojen loisteessa ja herkutella. Illan ykkössuosikiksi nousi pehmis, mutta myös muut herkut kuten karkit, grillimakkara, pizza ja mokkapalat tekivät kauppansa
– Tapahtuman pääsylippu toimi arpalippuna ja illan aikana onnekkaimmat voittivat palkintoja, joista halutuimpina lasten keskuudessa olivat pelinäppäimistö ja Bluetooth-kaiutin. Aikuiseen makuun vetosi viimeistä huutoa oleva iso puutarhaharava, naurahtaa Mainio.
Tapahtuma oli osa pienimpien SoPa-junioreiden varainhankintaa heidän kiekkoharrastuksensa mahdollistamiseksi.
– Discon tuotolla katetaan noin kuukauden jäämaksut, kertoo joukkueenjohtaja Teemu Heinonen.
– Meillä on muunkinlaista varainhankintaa, esmerkiksi syksyllä tehtiin kalenteri, johon myytiin mainoksia, kertoo Heinonen.
– Tämä on osoitus joukkueen vanhempien hyvästä yhteishengestä, muistuttaa Tarja Mainio.
Discovalojen ja riemun täyteinen ilta tekivät näkyväksi, että myös eri-ikäiset lapset puhaltavat yhteen hiileen, ketään ei jätetä!
– Ja sen päälle kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella mukana olleet aikuiset loivat läsnäolollaan turvallisen ilmapiirin, toteaa Mainio.
Hän muistuttaakin, että Someron jäähalli on keskeisellä sijainnillaan paitsi harrastajien ja erilaisten lapsiryhmien, kuten koululaisten ja päiväkotilaisten suosiossa, myös matalan kynnyksen välitön kohtaamispaikka eri-ikäisille.
– Jäähallille kannattaa rohkeasti pistäytyä erilaisten tapahtumien aikana. Tämän totesi myös paikan päälle saapunut iäkkäämpi rouva, joka kertoi tulleensa katsomaan, onko hallilla jotakin myyntiä. Hän sanoikin olevansa vaikuttunut siitä, miten paljon hyväntuulisia ihmisiä siellä hallilla sai kohdata, kertoo Mainio.
– Oli etuoikeus päästä aistimaan lasten iloa ja ihastelemaan discon tunnelmaa aitiopaikalta!




