Aarre Hurmerinta on kokenut ja ahkera pyöräilijä. Työelämässä ollessaan hän pyöräili Hirsjärveltä Kuivamaitoon keskustaan toisinaan säännöllisesti. Nyt hän on eläkkeellä, 75-vuotias, ja on edelleen loistavassa kunnossa.
Pyörän sarvissa hän on käytännössä katsoen joka päivä. Haastattelupäivän aamuna takana oli jo 12 kilometrin lenkki. Se sujuu, polvivammoista huolimatta. Molemmissa polvissa on tekonivelet.
Kaatua ei pidä, vaikka hän myöntääkin menneensä kaksi kertaa nurin viime talvena. Puoliso, Tuula, huomauttaakin tässä kohtaa, ettei mies kertonut niistä hänelle. Joskus on parempi jättää kertomatta, ettei toinen huolestu.
– Ei niistä tullut kuin henkisiä vaurioita, mies tasoittelee.
Aarre Hurmerinta sanoo kyllä pääsevänsä kävelemään, mutta se ei ole ollenkaan niin mukavaa. Pyöräily ei ota polviin, siinä vaihtuu maisemat eikä liikkuminen ole tylsää.
Vakava komplikaatio leikkauksesta
Polvet leikattiin vuonna 2008.
– Väreen Jounin vaimo joka on sairaanhoitajana Forssassa, sanoi minulle silloin kun vielä kävin suunnistusmettällä Torstairasteilla, että koita sinnitellä omilla polvilla niin pitkään kuin mahdollista – ne tekonivelet eivät ole ikuiset. Jotain 15 vuotta ne veikkasivat, joten mulle rupeaa se olemaan aika tapissa, Aarre Hurmerinta hymähtää.
Hän jatkaa, kuinka jo ensimmäisen leikkauksen takia ”sielu meinasi irrota lihoista”. Meni nimittäin melkein kuukausi, ettei hän ollut operaation jälkeen tajuissaan.
– Salossa leikattiin ja Tyksiin vietiin tiedottomana. Väittivät, että olin normaalisti herännyt, mutta enhän minä sitäkään muista yhtään. Kerran Jokisen Teuvolta kysyin, että mikä mulle oli tullut, niin hän sanoi, että jotain hiutaleita oli lähtenyt liikkeelle verenkierrossa.
Mies epäilee, että melko varmaan niitä meni johonkin aivoihin. Piti opetella uudestaan kävelemään ja puhumaan.
– Ääntäkään ei ensin tullut, lisää vieressä puoliso, jolta myös on vaihdettu toinen polvinivel.
Leikkaukset eivät koskaan ole riskittömiä, vaikkakin vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia. Aarre Hurmerinnan kohdalla ainut hyöty tuli siitä, että leikkaushaava oli parantunut jo pitkälle ennen heräämistä.
Kuivamaidolla
Liikunnallisuus on seurannut pariskunnalla aina mukana. Hirsjärven Suonkulmalla maapaikassa tuli aina jotain hyötyliikuntaa, plus marjametsät päälle.
– Hakolan Heikki asui siinä samalla kulmalla. Yhdellä suvella pyöräiltiin aika paljon yhdessä töissäkin. Matka oli aika tarkkaan 9 kilometriä, Aarre Hurmerinta jatkaa.
Suonkulman paikka myytiin pari–kolme vuotta sitten. Pellot olivat olleet jo 11 vuotta vuokralla polviremontin takia.
– Poika on Antti ja tytär on Saana Tuomela. Pappa kuoli 2005 ja mamma on Tervaskannossa, ikää seuraavaksi jo 97 vuotta.
– Onhan auto, nyt vaimolla edelleen, kun mulla ei enää ole korttia. Se meni näön tähden parisen vuotta sitten, johon luultavasti on vaikuttanut diabetes. Velipojalla, Sepolla, meni myös kortti näön tähden, mutta eri syyn takia.
Kuivamaidolla Aarre Hurmerinta oli viimeisiä töissä, kun toiminta loppui keväällä 1990. Koko ajan hän oli myös pientilallinen. Kuivamaitoon hän oli mennyt heti armeijan jälkeen 1970.
Kuivamaidon toiminta oli alkanut 1950-luvulla. Iso työnantaja Somerolla, jossa loppuaikoina oli jopa yli 60 työntekijää, kesäaikaan enemmänkin. Oli säkittäjiä, laboratorionhoitajia, vastaanottajia ja kaikenlaisia ”nurkkahommia” tekeviä.
Homman juju
Polvileikkauksen jälkeen liikunta on jäänyt aika tarkoin pyöräilyyn. Kilometrejä kertyy, vaikka ei kävisi kovin kaukana keskustasta. Juju on siinä, että pyöräily on säännöllistä. Eli ei se yksittäisen matkan pituus. Ei tarvitse käydä kovin kaukana.
Polkupyörän matkamittariin kertyi viime vuonnakin 8 200 kilometriä. Tänä vuonna on tullut jo noin 2 000 kilometriä.
Huonoilla keleillä tänä talvena väliin jäi ihan vaan muutama päivä, jolloin hän ei käynyt lainkaan lenkillä. Kelit olivat siihen liian huonot.
– Nastarenkaat ovat hyvät kirkkaalla peilijäälläkin. Lumikeli on pahempi, silloin kun tielle tulee raiteita. Etu- ja takapyörä eivät saisi mennä eri jälkeä.
– Eikä muuta rengasta kannata laittaa kuin pistosuojatut. Opin sen kerrasta, kun jouduin lykkäämään pyörän kotiin Kimalantieltä. Työnsin sen Sporttikoneelle ja sanoin Kujansuun Arskalle, että nyt laitetaan kaikkein kalleempi pistosuojattu, mitä löytyy.
Välillä Hurmerinnan pariskunta käy yhdessä lenkillä. Varsinkin keväällä on kiva katsella maisemia, kun puiden lehdet eivät ole esteenä.
– Niin kauan ajelen, kun pääsen pyörän päälle, Hurmerinta suunnittelee.
