Kippis vapulle!

0
Kuva Sari Merilä

Vappua juhlitaan sunnuntaina ja maanantaina. Somerolla tätä työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlaa vietetään melko perinteisin menoin, mutta uusin vivahtein.
Sunnuntaina Someron Kulttuuri järjestää jo perinteeksi käyneen Vapun avauksen ja Härkäpatsaan lakituksen torilla. Mukana juhlimassa ovat ensimmäistä kertaa Hyvän mielen laulajat ja Klovni OHO.
Vappujuhlan järjestävät maanantaina Someron työväenyhdistys, SAK Someron paikallisjärjestö ja Someron Eläkkeensaajat. Vuosikaudet on puheen pitäjänä totuttu kuulemaan kansanedustaja Katja Taimelaa (sd.), mutta hänen luovuttuaan eduskuntatyöstään, on nyt äänessä turkulainen kansanedustaja Aki Lindén (sd.).
Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, josta tehtiin Suomessa virallinen liputuspäivä 1979. Vapunpäivä on myös monissa maissa, kuten Suomessakin, vapaapäivä.
Vaikka sääennuste ei povaa kovinkaan kummoista picnic-keliä, kannattaa simat, munkit ja tippaleivät hankkia, sillä vappu on ehdottomasti skoolaamisen arvoinen juhla.

Hyvää vappua!