Kylvöille hyvissä ajoin

0
Janne Laurén kylvi kauraa.

Kevätkylvöt alkoivat tänä vuonna aikaisin, sillä mittapuuksi saatiin viime sunnuntai. Olli Kaurala oli Salontien varressa ensimmäisten joukossa laittamassa kylvöjä alkuun Somerolla.

Maa pölisi ja lokit seurasivat muokkaus- ja kylvötraktoreita. Noin 10 hehtaarin alalle tuli hernettä, jolle aikainen ajankohta lupaa valmistumisten puolesta kaikin puolin hyvää.

Hernettä on isännän aikana tilalla nyt kolmatta kertaa. Tieto haastavasta puitavuudesta osoittautui viime syksynä positiivisella tavalla vääräksi. Toisin oli aloitus.

– Silloin ei puitu lainkaan, se epäonnistui. Viime vuonna sadosta kuitenkin tuli ihan kohtalainen. Kai lajikkeet ovat kehittyneet, ne pysyvät pystyssä. Viime vuonna puinti oli tosi helppoa. Voi tosin olla, että oli poikkeusvuosi, Olli Kaurala arvioi.

Kuivaaminen oli yllätys. Etukäteen ei arvannut, että kuivurille mennään kuulosuojaimet päässä. Herneiden pauke ja kilinä pelteihin oli kova.

Tuntuva osa Kauralan kevättöistä on jo takanakin. Siitä pitää huolen 34 hehtaarin syysvehnäkylvö. Myös ruista Kaurala kylvi 9 hehtaaria, mutta sen kohtalo ei ole vielä varma.

– On siellä vihreätä, mutta on myös paljaita paikkoja. Muut syyskylvöt ovat kyllä hyviä.

Vehnän kylvöön Olli Kaurala suunnisteli ryhtyvänsä, kun se vain tähän loppuviikkoon luvatuilta sateilta olisi mahdollista.

Ohraa ja kauraa tulee myös. Maat ovat ovat isännän mukaan olleet ihan kylvettävissä.

– Maa meni yllättävän hyvin hienoksi.

Rajanaapuri Janne Laurén puolestaan kylvi kahta päivää myöhemmin, tiistaina, kauraa.

– Se lohko on kaikkineen 27 hehtaaria. Se kylvetään varmaankin kahdessa osassa, eli loppu huomenna keskiviikkona, jos silloin vain kelit ovat kohdallaan poudan puolesta, Janne Laurén suunnitteli töitään.

Laurénilla kylvökone päästään melkein aina täyttämään kotipihassa, peltojen sijaitessa lähes kaikki lähellä talouskeskusta.