Nippu urakoitsijavalintoja teknisessä

0

Kesällä tapahtuu. Teknisessä lautakunnassa oli tiistaina neljä pykälää, jotka käsittelivät urakoitsijoiden valintoja.

Antintien alueen hulevesiviemäriverkoston urakkakilpailutukseen vastasi kolme urakoitsijaa, joista kaksi oli somerolaisia yrityksiä. Urakan voitti Somersora Oy. Kakkossijalle jäivät KMS Palvelu Oy Somerolta sekä Infraroad Oy Turusta.

– Paikallisilla urakoitsijoilla on etunaan urakan läheisyys. Elleivät ne tätä etua käytä hyväkseen tarjouksessa, ne saattavat urakan menettää. Valintaperusteena kuitenkin on halvin hinta, tekninen johtaja Mika Mäkelä päättelee.

Antintien kunnallistekniikan suunnittelu ja toteutuksen kustannusarvio on 2023–2024 yhteensä noin miljoona euroa.

– Somerolla työt tehdään hyvin, sillä vesi- ja lämpölaitos ovat aina mukana hankkeissa. On ”kolme maksajaa mukana samassa montussa”, vaikka ne kaupungin yhtiöitä ovatkin. Täällä on hyvää yhteistyötä, töitä tehdään tehokkaasti. Isommassa maailmassa kaikki kaivaa oman montun!

Tällaisten hankkeiden liikkeellelähtö on Mika Mäkelästä aina iso ja positiivinen juttu. Sellaisissa on mukava olla mukana.

– Someron-malli on tosi hieno.

Huleviemäröintityöt ovat alkamassa mahdollisimman pian. Lamminniemellä vastaava urakka lähestyy jo päästöstään. Parhaillaan tehdään asvaltointeja varten teille pohjia sekä muita viimeistelyjä. Ensin annettiin talvi aikaa painua.

Asvalttiurakoihin on varattu tälle kesälle 90 000 euroa. Tarjouspyynnön lähettivät Asfaltti Alfa Oy, Super Asfaltti Oy ja Peab Industri Oy.

Ensin mainittu voitti urakan. Asfaltti Alfa on ollut Someron kanssa kumppanina jo aiemminkin.

Mika Mäkelä pitää etuna, että tehdään puitesopimuksia tai solmitaan pidempiaikaisia työsuhteita urakoitsijoiden kanssa. Tekniset alat ovat hyvin kilpailtuja, eikä suuriin hintavaihteluihin jää mahdollisuuksia.

– Kanssakäyminen hyvien toimijoiden kanssa luo toimintaan pitkäjänteisyyttä. Varsinkin suunnittelu- ja konsulttipuolella tämä auttaa, koska heillä on valmiiksi käsitys Somerosta, eikä töitä tarvitse aina aloittaa nollasta.

Niinpä asvalttiurakoitsijankin valinta koskee vuosia 2023 ja 2024. Optiona on vielä kaksi vuotta päälle.

Koneurakoitsijoiden tarjouspyyntöön saapui 11 tarjousta, sillä kaupungin käyttämän konekannan sortimentti on laaja. Tarvitaan erilaisia telaketjukoneita ja traktoreita.

Tarjoukset pyydettiin tästä keväästä ensi vuoden loppuun asti. Lisäksi mukana on optio vuodelle 2025. Mika Mäkelän mukaan näin saadaan yrittäjät sekä sitoutumaan työhön että pystymään myös koneinvestointeihin.

Tarjoukset pisteytettiin hinnan lisäksi muun muassa koneen vuosimallin, moottoritehon, kuljettajan kokemuksen ja koneen varusteiden mukaan. Ainoastaan yksi tarjoaja, Hyvinkäältä, ei täyttänyt vaatimuksia.

Valintojen jälkeen saatiin kokoon viiden urakoitsijan iskujoukko. KMS Palvelu Oy tekee töitä neljällä kaivinkoneella sekä Topi Siikjärvi ja Tmi Hannu Siikjärvi kumpikin kahdella kaivinkoneella.

Traktori-etukuormaaja-peräkärry -varustuksella töitä tekee kaupungille Markku Älli Ky ja traktori-peräkärry -yhdistelmällä Ville Juote sekä KMS Palvelu Oy.