– Mulla ei ole tiedossa, että Suomessa olisi näin suurta pronssifiguuria, toteaa kuvanveistäjä Tommi Toija tekeillä olevan noin 6,5 metriä korkean veistoksensa vieressä.
Samaa mieltä on hänen yhteistyökumppaninsa, taidevaluri Tomi Sinisalo.
– Tosin Leninin taskuun tämä menee ihan heittämällä, Toija naurahtaa verratessaan Suomen pronssiveistoksia itänaapurin vastaaviin.
Toijan veistos tulee painamaan noin 3000 kiloa ja neliöitä siinä on 38.
– Eli yksiön verran, jos vedettäisiin levyksi lattialle, lisää Sinisalo.
Hänen mukaansa normaalisti isoimmat pronssifiguurit ovat Suomessa noin parimetrisiä ja pinta-alaltaan parisen neliötä.
Korkeudellaan lähelle Toijan veistosta pääsee Suomen Vapaudenpatsas, joka sijaitsee Vaasan kauppatorilla. Sen pronssinen osuus on kuusi metriä korkea. Kokonaisuudessaan Yrjö Liipolan ja Jussi Mäntysen suunnittelema monumentaalinen veistos on 14 metriä korkea, mutta 8 metriä siitä on graniittijalustaa.
Tommi Toijalle uusin työ ei ole korkein hänen veistoksistaan. Helsingin Jätkäsaaresta löytyy 9 metriä korkea Bad Bad Boy, mutta se on tehty betonista.
Tommi Toijan tekeillä olevan pronssiveistoksen päätähti on ukkeli, joka pitelee pääkalloa. Teoksen nimi on Viimeisellä rannalla. Se tullaan sijoittamaan Vantaan Myyrmäkeen ja sen tilaaja on Vantaan kaupunki. Kyseessä on Toijan kuudes julkinen pronssiveistos.
– Paikka, johon veistos tulee, on entistä merenrantaa. Sieltä on löytynyt kivikautisia ruukkuja ja jäänteitä asutuksesta. Veistos tulee seisomaan betonista tehdyllä kalliopinnalla. Sen ympärille teen betonista suurennettuja ruukunkappaleita ja -sirpaleita laajemmallekin alueelle, kertoo Toija.
Toija teki veistoksestaan vapaan luonnoksen Vantaan kaupungille 2019.
– Kaupungin prosessit kestävät aina aikansa. Teos liittyy myös oleellisesti alueen rakentamiseen, ja aikataulu siihen, kuinka siellä rakennushommat etenee.
Fyysisesti hän alkoi rakentaa teostaan vuosi sitten ja valmiina teos tullaan näkemään paikallaan syksyllä 2024 tai keväällä 2025.
– Eli eivät tällaiset teokset ihan sormia napauttamalla paikalleen tule.
Toijan ensimmäinen ukkeli syntyi kokeilumielessä 20 vuotta sitten Mäntän kuvataideviikoille. Vahasta veistetty teos oli ihan pieni ja sai nimen Pikkupelkuri.
– Monesti ajatellaan, että näyttelyissä iso tila pitää ottaa haltuun massalla, suurikokoisella työllä. Ajattelin, että se ei välttämättä olekaan niin, vaan tilaa voi halita pienelläkin työllä. Halusin kääntää konseptin nurin päin, leikkiä tilan ja teoksen suhteilla.
Pieniä ukkeleita on tehty etupäässä keramiikasta, mutta valettu myös pronssiin.
– Tein niitä esimerkiksi päiväkodin pihaan.
Taiteilija pohtii pitkään, kuinka monta ukkelia hän on kahdenkymmenen vuoden aikana tehnyt, mutta ei tahdo löytää vastausta. Sinisalo osaa sanoa, että pronssiin niitä on valettu lähemmäs 150.
– No, onhan niitä sitten. Keraamisiakin ainakin yli 200, pohtii Toija.
Kuvanveistäjä sanoo, ettei halua lähteä väkisin muuttamaan aihettaan.
– Uskon töiden hitaaseen kehittymiseen. Ne muokkautuvat pikkuhiljaa johonkin suuntaan. En halua lähteä väkisin muuttamaan aihetta, tai että mun pitäisi tehdä pakosta jotain muuta. Se ei ole mun juttu.
– Uskon, että työ syventyy ajan kuluessa. Toki välillä tuntuu, että junnaan paikallani, mutta kun katsoo mitä on tehnyt esimerkiksi viisi vuotta sitten, niin kyllä sitä muutosta kuitenkin on.
Vaikka töiden keskiössä on yleensä samantyyppinen sukupuoleton ja iätön ihmishahmo, käyttää Toija mielellään eri materiaaleja ja myös yhdistelee niitä rohkeasti.
– Katson mikä materiaali sopii mihinkin työhön. Ajattelen pragmaattisesti, ilmapallo kannattaa tehdä jostain muusta kuin keramiikasta, jotta siihen saa keveyttä.
Hyvä esimerkki on Tommi Toijan Somerolle, Kiiruun koulukeskukseen tekemä työ Tuulen viemää, jossa lasikuidusta tehty ilmapallorypäs lennättää koulun katossa pronssista ukkelia kohti maailman tuulia.
Hän on myös yhdistellyt esimerkiksi keramiikkaa ja lasia tai puuta.
– Materiaali palvelee työtä, se ei ole sinällään itseisarvo.
Viimeisimmät viisi vuotta Toija on suosinut enemmän pronssia kuin keramiikkaa.
– Pronssi on perinteinen materiaali. Aluksi sen käyttö lähti ihan käytännön syistä, ulkotöitä ei oikein pysty keramiikasta tekemään.
Yhteistyö Tomi Sinisalon kanssakin alkoi viisi vuotta sitten, kun tämä 2017 perusti taidevalimon Säkylään.
Sinisalo ikuistaa Toijan veistokset millintarkasti pronssiin. Todisteeksi tästä Toija kaivaa varastostaan pronssisen pään, jonka pinnasta on helppo erottaa jopa taiteilijan sormenjäljet.
– Mulla on täysi luottamus Tomiin, sanoo Toija ja saa vierestä lämpimän vastauksen: – Kiva kuulla.
– Teen nykyään aika paljon kasvokuvia ja rintakuvia, sellaisia hajonneita päitä. Niissä olen jättänyt näkyviin myös valajan käyttämää tekniikkaa, kertoo Toija.
– Kerran Tomi sanoi, että haluaisi ampua joskus jotakin veistosta haulikolla. Mulla oli yksi siinä valmiina ja sanoin, että anna mennä vaan.
Valajamestari nauraa vieressä, että hänellä jopa oli sattumalta haulikko mukanaan ja se otettiin esiin.
– Siinä sitä sitten paukuteltiin ja katottiin minkälaista jälkeä tulee, nauraa Toija.
– Itse asiassa sen jälkeen on ammuttu useampaankin työtä ja ihan reilusti. Sillä tavoin tulee ihan omanlaista jälkeä, mutta ennen kaikkea se on hauskaa. Ei se pahaa tee, jos työnteko on joskus kivaakin, Toija naurahtaa.
Kun puheeksi tulee pronssin hinta, alkaa kaksikko naljailla toisilleen.
– Tommihan on muutaman viikon syömättä, että saa pronssinsa kustannettua.
– Eikä muutama viikko riitä! kuuluu nopea vastaus.
– Työhän siinä kyllä itse asiassa eniten maksaa, toteaa Sinisalo.
Toija osaa arvostaa yhteistyökumppaneitaan.
– Esimerkiksi pronssin käyttö on tosi monivaiheinen prosessi, väkisinkin tulee hintaa. On muotinottoa ja vahan tekoa ja taas muotinottoa. Kaikki käsityötä.
Viimeisellä rannalla -teoksen luominen alkoi siitä, että Tommi Toija teki alle puolimetrisen pienoismallin, joka 3D-skannattiin ja suurennettiin.
– Sen jälkeen insinööritoimistossa laskettiin, millaiset rakenteet veistos vaatii sisäänsä ja miten se kiinnitetään perustuksiin. Oli otettava huomioon tuulikuormat ynnä muut. Ei tämä taitaisi noitten nilkkojen varassa pysyä pystyssä ilman teräsrunkoa.
3D-mallista Toija jyrsi teoksensa styroksiin.
– Sitten jatkoin pinnantekoa kipsillä.
Kun taiteilija oli tyytyväinen osissa olevaan kipsityöhönsä, oli Sinisalon vuoro astua kehiin.
– Nyt tehdään kipsimuotit, joiden avulla kaikki siirretään pala palalta punavahaan. Siinä pinnat ovat noin 8 milliä paksuja. Silloin Tommi käy tarkistamassa yksityiskohdat. Sitten otetaan valumuotit, jotka poltetaan. Valua varten muotit tuetaan hiekkaan ja valetaan. Sen jälkeen muotit puretaan ympäriltä ja osat viimeistellään. Teos kasataan hitsaamalla ja la lopuksi hävitetään saumat, selostaa Sinisalo.
– Vanhaan aikaan olisi ensin tehty teräsrunko ja lähdetty siihen laittamaan savea. Olisi mennyt muutama tonni savea. Teos olisi myös pitänyt tehdä yhdessä osassa. Se työ olisi voinut yksinään viedä 1,5–2 vuotta. Nykytekniikka nopeuttaa tekemistä, mutta ennen kaikkea helpottaa rakennesuunnittelua, sanoo Toija.
Valamisen jälkeen työn pinta viimeistellään.
– Pitää katsoa patinointivaiheessa, mitä tehdään. Maalataanko vai mitä. Sitä en vielä tiedä itsekään, se nähdään sitten reilun vuoden tai kahden päästä.
Tommi Toija on viihtynyt Someron Häntälässä kymmenen vuotta. Hän osti ensin talon 2013 ja rakensi sitten 2016 pihapiiriin 200-neliöisen työtilan.
– Olen viihtynyt Somerolla hyvin. Täällä saa olla kuin herran kukkarossa. Asiat toimii myös melko hyvin. Täältä löytyy aina apua, jos tarvitsee vaikka koneita, nostureita tai mitä tahansa.
– Nyt olen ollut Somerolla syksystä lähtien ihan viikoittain, 4–5 päivää viikossa, sanoo helsinkiläistaiteilija.
Kesäisin myös hänen lapsensa, Zürichissa opiskeleva poika ja Jenkeissä vaihto-oppilaana oleva tyttö, viihtyvät Somerolla.
Nyt kun pääkalloa pitelevä ukkeli lähtee Sinisalon matkaan Säkylään, alkaa Toija valmistella töitä kesällä 2024 Taidehallissa avautuvaan isoon näyttelyynsä. Se vie jotakuinkin kaiken ajan.
Eli vaikka Toijan ukkeleilla on juhlavuosi, se ei muuta taiteilijan arkea.
– En tässä kohtaa juhli mitenkään, hahmot ovat niin sanotusti ”matkoilla”, hän naurahtaa.
Mitä muuta on tulevaisuudessa odotettavissa kuin iso näyttely Taidehallissa?
– En mä tiedä, enkä halua tietääkään. On aika hyvä näin.
Tommi-Henrikki Toija
-syntyi 6.6.1974 Lapualla, jossa kirjoitti ylioppilaaksi
-asuu Helsingissä, jonne muutti 90-luvun alussa opiskellakseen Vapaassa taidekoulussa
-valmistui 2000 Taideteollisen korkeakoulun sisustus- ja huonekalusuunnittelun osastolta taiteen kandidaatiksi ja 2003 Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi
-kesämökki ja työhuone Häntälässä
-pitänyt yksityisnäyttelyjä eri puolilla Suomea ja Pohjoismaita sekä Ranskassa ja osallistunut yhteisnäyttelyihin myös Virossa, Hollannissa, Saksassa ja Kiinassa
-teoksia muun muassa Kiasman, Taidekeskus Salmelan sekä Amos Andersonin, Sara Hildénin, Helsingin kaupungin, Oulun, Hämeenlinnan, Porin, Vantaan, Kuopion ja Eskilstunan taidemuseoiden kokoelmissa
-yksi teos, Tuulen viemää, Somerolla Kiiruun koulukeskuksessa
