Teksti Juha Laakso, kuva Jari Laurikko/TS
Otto Niemisestä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Tanskan jääkiekkoliigan, ”Metal Ligaenin”, runkosarjan maalintekijätilaston voittanut suomalaispelaaja.
Yrittäjiä on riittänyt 1960-luvulta lähtien, maajoukkuetason pelaajia myöten, ja pistepörssistä jokunen voitto suomalaisille on irronnutkin. Somerolainen laitahyökkääjä on kuitenkin ensimmäinen suomalaispelaaja, joka ylsi Tanskan pääsarjassa maalipörssin ykköseksi.
– Runkosarjan osalta kausi oli onnistunut; ei aivan täydellinen, mutta lähellä sitä. Pelasimme koko joukkueena hyvän sarjan ja peli kehittyi koko ajan parempaan suuntaan. Siksi olikin täysin käsittämätöntä, mitä meille tapahtui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, tällä erää viimeisiä viikkojaan tanskalaisessa Odensen kaupungissa viettävä Nieminen.
Niemisen edustama Odense Bulldogs saavutti runkosarjassa kolmannen sijan. Puolivälierässä se sai vastaansa runkosarjan kuutosen, keskinäisissä kohtaamisissa selkeästi ottavana osapuolena olleen Herlev Eaglesin.
”Armoton pettymys”
Pudotuspelit ovat kuitenkin oma maailmansa, myös Tanskassa. Herlev otti omalta rutiinitasoltaan romahtaneen Odensen edestä välieräpaikan otteluvoitoin 4–2.
– Se oli armoton pettymys. En ole siitä vieläkään täysin toipunut, eikä huvita lainkaan katsella välieräsarjojen pelejä sivusta. Puolivälierät olivat paha alisuoritus koko joukkueeltamme, niin myös minulta, toukokuussa 27 vuotta täyttävä somerolainen ruotii muuten hyvän kauden pilannutta pudotuspelisarjaa.
Maalikuninkuuden ohella Nieminen nappasi runkosarjan pistepörssistä kolmossijan 48 ottelun teholukemillaan 25+21=46. Plus-/miinustilastoonsakin hän kirjautti muhkean lukeman +21. Takkuisessa Herlev -sarjassa Nieminen keräsi kolme (1+2) tehopistettä ja kolmen miinusmaalin arvoisen tehosaldon.
Lopun tulospettymyksestä huolimatta kausi kokonaisuudessaan oli Niemisen osalta onnistunut. Muutamaa pikkukolhua lukuun ottamatta hän sai pelata täyden kauden suurella pelivastuulla ja ilman pahoja loukkaantumisia. Myös sopeutuminen Tanskan maaperälle sujui vaivattomasti.
– Englannin kielellä ja kouluruotsilla täällä on pärjännyt hyvin. Kun ympäristö, tavat ja kulttuurikin ovat pohjoismaiselle entuudestaan tuttuja, niin mikäpä täällä on ollut viihtyessä.
Seuravalinta jälleen edessä
Samoihin aikoihin viime vuonna Nieminen päätteli kauttaan Slovakian liigassa ja aloitti sen jälkeen uuden pestin kartoittamisen.
– Vielä ei ole sopimusta ensi kaudelle, mutta eivätköhän asiat taas viimeistään tuossa toukokuun aikana selkiydy. Tanska ja Odense ovat erittäin hyviä vaihtoehtoja myös ensi kauden pelipaikaksi, mutta vielä tässä vaiheessa olen avoin muillekin mahdollisuuksille, Someron kiekkolähettiläs kertoo.
Ympäristötekijät, tarjolla oleva pelirooli ja ammattilaispelaajan ollessa kyseessä, totta kai myös palkkapussin paksuus ovat työnantajan valinnassa ensisijaisesti huomioitavia asioita. Maalikuningas Nieminen on pelannut itsensä sikäli hyviin asemiin, että todennäköisesti hänelle tulee tarjolle useampikin kelpo vaihtoehto ensi kauden seuraksi.
