Sami Päivärinta toivoo toipuvansa armeijaan

0
Sami Päivärinta Someron jäähallissa viime vuoden syksyllä.

Teksti Juha Laakso

Pitkittynyt sairastelu päätti somerolaisen Sami Päivärinnan pelikauden jääkiekkokaukaloissa maaliskuun lopussa.

– Tulin kipeäksi Mestiksen pudotuspelien aikana ja kausi päättyi ennen aikojaan. Nyt vointi on ollut jo paranemaan päin ja toivon, että pääsen aloittamaan varusmiespalveluksen Santahaminan urheilukoulussa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ensi maanantaina, pääasiassa raumalaisseura Lukkoa viimeiset viisi kautta palvellut 19-vuotias keskushyökkääjä kertoo.

Somerolaisen kausi päättyi sikälikin harmillisesti, että Mestiksen pudotuspeleistä turkulaisen TuTo Hockeyn vahvistuksena oli muodostumassa hänelle kauden toinen kohokohta. TuTo näet piinasi puolivälieräsarjan ehdotonta ennakkosuosikkia, Kiekko-Espoota, yllättävänkin vahvasti ja Päivärinta saalisti tehopisteitä pinna per ottelu -tahdilla.

– Raumalla kausi oli haastava ja olin tosi tyytyväinen, kun sain loppukaudelle ison roolin TuTosta. Pelaaminen maistui taas oikein hyvälle.

Vuoden vaihteessa Päivärinta nautti myös pelaamisesta täysin siemauksin, ollessaan mukana alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa Kanadassa. Suomi jäi täpärästi mitalipelien ulkopuolelle, mutta runsaasti pelivastuuta kerännyt ja henkilökohtaisella tasolla onnistunut Päivärinta oli neljine tehopisteineen nuorten Leijonien toiseksi tehokkain pelaaja.

– MM-kisat olivat tälle kaudelle iso tavoite. Oli hienoa päästä mukaan kisoihin ja vielä onnistuakin siellä.

Sami Päivärinta tuulettaa Rauman Lukon paidassa.

Kakkoskauden kirous?

Palloilulajien yhteydessä mainitaan joskus ”toisen kauden kirous”, kun onnistuneen sarjadebyytin jälkeen seuran tai yksittäisen pelaajan seuraava kausi ei vastaakaan korkealle kohonneita odotuksia. Somerolaisen pelivastuu, samoin kuin tehot, vähenivät toisella pääsarjakaudella merkittävästi.

Sami Päivärinta teki hienon sisääntulon Lukon miesten liigajoukkueeseen kaudella 2021–22. Niin seura kuin keskushyökkääjä itsekin latasivat – aivan perustellusti – suuria toiveita ja odotuksia seuraavaan kauteen, joka ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

– Liigan osalta kauteni jäi vaisuksi, siitä ei pääse mihinkään. Tavoitteet olivat aivan erilaiset ja niin ne olivat joukkueellammekin, Päivärinta viittaa runkosarjan kolmossijalta lopullisella tuloslistalla viidenneksi pudonneen raumalaisseuran hyytymiseen.

Uusi sopimus odottaa julkaisuaan

Pitkin kevätkautta liigaseurojen ympärillä velloneet huhut ovat enteilleet Päivärinnan uran Raumalla olevan ohitse, ainakin tällä erää. Hänen uudeksi peliympäristökseen on ounasteltu Hämeenlinnaa ja sikäläistä Pallokerhoa.

– Ensi kauden sopimustilanteeseen en voi ottaa kantaa, ennen kuin seura julkistaa sopimuksen. Joka tapauksessa tarkoitus on saada vakiinnutettua pelipaikka liigassa, eli päästä pois tällaisesta välimaastosta, jossa pelit jakautuvat kauden aikana eri joukkueisiin ja sarjoihin.

Päättyneellä kaudella Päivärinta pelasi Lukon riveissä 23 miesten liigapeliä ja parikymmentä nuorten SM-sarjaottelua. Lisäksi hikeä valui TuTon nuttuun kaikkiaan 17:ssä Mestiksen runkosarja- ja pudotuspeliottelussa sekä leijonapaitaan viidessätoista nuorten maaottelussa.

Veli ja Vili SM-hopealle

Raumalla Päivärinta on juhlinut nuorten Suomen mestaruutta kahdesti. Tänä keväänä hänen mitaliputkensa katkesi, mutta perhepiirissä päästiin silti kauden päätteeksi mitalikahveille.

– Pikkuveljeni Sasu oli Lukon mukana alle 18-vuotiaiden loppuotteluissa, saavuttaen sieltä hopeamitalin, Sami iloitsi niin ikään keskushyökkääjän roolissa kunnostautuneen velipojan menestyksestä.

Sasu Päivärinnan ohella Someron Pallon juniorikasvateista Lukon SM-hopeajoukkueessa oli mukana laitahyökkääjä Vili Pulakka. Viime vuoden loppupuolella 17 vuotta täyttäneet kaverukset edustivat raumalaisseuraa toista kautta peräkkäin.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Lukko raivasi puolivälierässä tieltään Tampereen Tapparan otteluvoitoin 2–0. Sen jälkeen kukistui Helsingin IFK tiukassa välierätaistossa voitoin 2–1 ja kausi huipentui loppuotteluihin Oulun Kärppiä vastaan.

Oulussa ja Raumalla pelattuja kahta ottelua oli seuraamassa yhteensä neljätuhatta katsojaa. Kärpät voitti kotiottelunsa maalein 4–0 ja ratkaisi mestaruuden iskemällä 2–1 voitto-osuman vajaat neljä minuuttia ennen Rauman kohtaamisen kolmannen erän päättymistä.

Molemmat somerolaishyökkääjät olivat mukana kaikissa seitsemässä pudotuspelikamppailussa. Sasu Päivärinta saalisti niissä teholukemat 1+1 ja Vili Pulakka kirjautti tililleen syöttöpisteen.

Koko kauden aikana Pulakka nakutteli pelaamissaan 46 ottelussa teholukemat 7+8=15 ja Päivärinta sai 47 ottelussa kasaan saldon 7+5=12.