Sosiaali- ja terveysalalta on eniten työpaikkailmoituksia. Mistä tekijöitä saadaan lisää, kun syntyvyys kuitenkin laskee ja enemmän hoitoa tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa?
– Uuden sote-ratkaisun piti lisätä tehokkuutta ja parantaa palveluja. Näin ei käynyt. Painopiste hallintoon investoimisen sijasta tulee siirtää seuraavalla hallituskaudella palveluihin ja hoitotyöhön, vastaa Rymättylässä asuva Pauli Aalto-Setälä (kok.).
– Koulutuspaikkoja tulee lisätä, tehtävien vaatimustasoa tulee tarkistaa, jotta ammattilaiset tekevät oikeita asioita. Eläkkeelle jääneiden hoitotyöntekijöiden työmahdollisuutta tulee verotusta keventämällä parantaa ja rekrytointia ulkomailta lisätä, lisää työelämäprofessori, tietokirjailija ja yrittäjä.
– Parantaisin johtamista ja henkilökunnan työoloja, jotta ala olisi kiinnostavampi hakeutua jatkossa. Lakot, pakkolaki ja hoitajakriisi jätti syvät traumat alalle, toteaa miltei 30 vuoden uran median ja markkinointiorganisaatioiden johtotehtävissä tehnyt Aalto-Setälä.
Kun tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, kumman valitset?
– Holtiton velanotto täytyy lopettaa. Julkisen sektorin menoja on leikattava, jotta peruspalvelut voidaan turvata jokaiselle suomalaiselle ilman verotaakan holtitonta kasvua, toteaa Turun kaupungin tarkastusinsinööri sekä varavaltuutettu ja liikuntalautakunnan jäsen Sadri Beqiri (kok.).