SoPa Junioreilla kuuden joukkueen pääsiäisturnaus

0
Eemeli Lehtonen (etualalla) ja Petro Koski, Manu Vainio sekä Osmo Torkkola iloitsevat SoPa/Mustan viimeistelemästä maalista.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Pallon Junioreiden U9-ikäluokan jääkiekkojoukkue sai kautensa päätökseen pitkäperjantaina Someron jäähallissa järjestetyssä kotiturnauksessa.

Seuran tunnusväreihin viittaavat SoPan peliryhmät, ”Musta” ja ”Keltainen”, saivat vieraikseen kaksi Loimaa Rocketsin joukkuetta ja niin ikään kaksi yhdistelmää Hämeenlinnan Pallokerholta.

SoPa pelasi päivän ensimmäiset ottelunsa loimaalaisia vastaan. Molemmat ottelut etenivät tasaisesti loppuhetkille saakka, mutta hieman terävämmin maaleja viimeistelleet Rockets-joukkueet veivät kummastakin pelistä voiton kolmen maalin erolla.

Seuraaviin otteluihin SoPa sai vastaansa HPK:n ryhmät. Näissä peleissä paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä ”kerholaiset” luistelivat isäntänsä tylysti kumoon molemmissa yhteenotoissa.

Puolivälierävaiheen pelit sujuivat somerolaisittain kaksijakoisesti. SoPa/Keltainen ei pystynyt vastaamaan HPK/Oranssin luistelu- ja taitotasoon ja tuloksena oli kotijoukkueelle varsinainen kylvetys.

SoPa/Musta sen sijaan oli voitossa kiinni vielä muutamaa minuuttia ennen loppua, kunnes Rockets/Valkoinen onnistui viimeistelemään voittomaalin kamppailun viimeisessä vaihdossa. Näin ollen myös SoPa/Mustan taival kohti turnauksen mitalipelejä katkesi puolivälierään.

Virolainen urakoi kahdessa joukkueessa

Mitalipeleihin saatiin kuitenkin myös somerolaisedustus, kun lopulta nelossijalle päätynyt Rockets/Valkoinen lainasi loukkaantuneen maalivahtinsa korvaajaksi SoPa-vahti Jade Virolaisen. Moneen huipputorjuntaan venynyt Virolainen joutui nöyrtymään takaiskumaaleihin kolmesti useammin kuin vastapäädyn virkaveljensä, joten turnauksen pronssimitalit lähtivät HPK/Oranssin matkassa Hämeenlinnaan.

Someron pääsiäisturnauksen loppuottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen jopa hieman yllättävästi Rockets/Sinisen 6–4 voittoon ennakkosuosikkina peliin lähteneestä HPK/Mustasta.

SoPan ”tsempparipelaajina” tulivat palkituiksi Jade Virolainen, Enni Mäenpää, Elias Luhtala, Jerry Vuorinen, Leevi Meriläinen ja Matias Viljala.

SoPa/Musta esiintyi kotiturnauksessa seuraavassa kokoonpanossa: Elmeri Talikka, Manu Vainio, Venni Heinonen, Eemeli Lehtonen, Okko Nieminen, Matias Viljala, Osmo Torkkola, Jare Säippä, Petro Koski, Leevi Meriläinen, Akseli Vahtera, Roope Mainio ja Jerry Vuorinen.

SoPa/Keltaisen kokoonpano: Veera Saari, Jade Virolainen, Tapio Syrjälä, Juuse Laaksonen, Mihael Nesterov, Valtteri Saari, Altti Hovila, Akseli Mäkynen, Lotta Saari, Elias Luhtala, Jimi Virolainen, Hugo Mäenpää ja Enni Mäenpää.