Työ perusarvojen puolesta jatkuu

0
Reima Anolin oli vaalivalvojaisissa kristillisdemokraattisen puolueväen kanssa Turussa. Hetkeksi piti päästä pois hulinasta.

Kristillisdemokraattien Reima Anolin (kd.) sai eduskuntavaaleissa 159 ääntä.

– Jokainen ääni merkitsee, jok´ikisestä äänestä olen kiitollinen. Hienoa, että kristilliset arvot jälleen kiinnostavat ihmisiä, kiittää Anolin.

Reima Anolin odotteli tuloksia puolueen vaalivalvojaisissa Turussa.

– Ilmassa oli paljon odotusta. Tunnelma oli hyvä, vaikka Varsinais-Suomesta ei saatukaan omaa kansanedustajaa. Valtakunnallisesti kristillisdemokraateilla meni hyvin, kun kannatus nousi hieman edellisistä eduskuntavaaleista, toteaa Anolin.

Hänestä se on osoitus, että kansa haluaa suunnanmuutosta ja perusarvot kunniaan. Anolin uskoo, että kristillisdemokraatit ovat valmiit hallitusneuvotteluihin, jos tunnustelija kutsuu.

Vaalityö onnistui somerolaisehdokkaasta hyvin. Anolin lähti ehdokkaaksi, koska halusi muutosta politiikkaan, perusarvot kunniaan ja kestävän pohjan päätöksenteolle.

– Kentällä kävimme hyviä keskusteluja. Läpi matkan oli iloinen leppoisa tunnelma, vaikka puhuttiin hyvin vaikeistakin asioista.

Reima Anolinista eduskuntavaaliehdokkuus oli antoisaa ja opettavaista. Vaalipaneeleita hän aluksi jännitti.

– Voitin jännityksen. Pystyin rauhoittamaan itseäni, sain sanottua sen minkä halusin ja itse asiassa nautinkin jo lopulta niistä tenteistä. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus.

– Meillä oli hyvä tiimi. Ehdokkaiden kesken oli hyvä tunnelma Varsinais-Suomessa, kuten myös somerolaisten muiden puolueiden ehdokkaiden kanssa. Uskon, että tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä muissakin ympyröissä.

Anolin ei vielä tiedä, yrittääkö Arkadianmäelle seuraavissa vaaleissa.

– Katsotaan tilannetta lähempänä. Aion palvella jatkossakin puoluetta, ja jatkaa työtä kristillisten arvojen puolesta, lupaa Reima Anolin.

Kirsti Kurki pyrki eduskuntaan, koska tahtoo puolustaa suomalaisia.

Perussuomalaisten somerolainen ehdokas, Kirsti Kurki sai muhkeat 1 241 ääntä. Ennakkoääniä hän sai 605 ja varsinaisena vaalipäivänä 636 ääntä.

– Olen yllättynyt ensimmäistä kertaa isommissa vaaleissa ehdolla olevana äänimäärästä johon ylsin. Olin tullut valituksi loppusyksystä ehdokkaaksi ja suurin osa muista ehdokkaista oli kuitenkin voinut tehdä vaalityötä jo vuosi sitten keväästä alkaen. Tiesin, että kiire tulee ja yritin tehdä parhaani. Vaadin itseltäni amk-opiskelusuoritukset samanaikaisesti ja valtuustonkin kokoukset on tulleet hoidettua. Töissäkin kävin Salossa lyhennetyllä työajalla. Laiskaksi en voi itseäni mieltää, sanoo Kirsti Kurki tekemästään urakasta.

– Somerolla perussuomalaisten kannatus oli 31,9 prosenttia ja kepun vastaavasti 30,7 eli olemme tehneet jotain oikein, nousten koko ajan, jatkaa Kurki.

– Näin paljosta luottamuksen äänistä on hyvä jatkaa eteenpäin paikallistasolla politiikkaa ja seurata, miten tämän piirin kansanedustajat lunastavat lupauksensa Someronkin osalta.

– Perussuomalaisten suoraa puhetta ja toritelttailua makkaroineen on taannoin pilkattu, mutta se on kääntynyt pilkkaajia vastaan. Asioista on syytä puhua niiden oikeilla nimillä ja vastata kysymykseen tiedolla eikä vääristelyllä aiheesta sivuten. Tätä on nähty liian usein, kuten taas näkyi vaalitenteissäkin. Suoraan kysymykseen ei vastata ja kansalainen alkaa hermostua, lataa Kurki.