Mirjami Kiiski kävi testauttamassa kuulonsa kuuloautossa Someron torilla. Testaus osoitti, ettei hänen tarvitse olla vielä huolissaan. Käyrät osoittivat, että molempien korvien kuulo on normaali.
– Opastivat, että jos tunnen kuulon heikkenemistä, niin varaan ajan terveyskeskuslääkäriltä. Häneltä saa sitten lähetteen tarkempiin tutkimuksiin, selvitti Mirjami Kiiski saamiansa ohjeita.
Häntä on harmittanut, kun ei televisiota katsellessaan välillä saa selvää ihmisten puheesta.
– Ihan kuin kuiskuttelisivat, ja pitää laittaa ääni kovemmalle.
Hän on huomannut kuulonsa heikentyneen pikku hiljaa kahden, kolmen vuoden aikana. Etenkin matalia ääniä on vaikea kuulla.
– Jutellessa kasvotusten ja puhelimessa kuulen vielä ihan hyvin, sanoo 77-vuotias Kiiski.
Mirjami Kiiskeä oli tyytyväinen, että varasi ajan kuuloautolle.
– Helpottava tunne, kun kaikki on vielä hyvin. En saa vielä piuhoja korviin. Voin miehelle kehua, että kuulo on kunnossa.
Someron kuulokerhon vetäjä Matti Ryyppö laski, että tänä keväänä kiertävässä kuuloautossa Somerolla kävi enemmän väkeä kuin viime vuonna.
– Keväällä 2022 oli 41 kävijää, ja nyt 4–5 enemmän.