FKL:n mestaruuskisat Someron Keilaajien näytöstä

0
Risto Nikkanen saalisti FKL:n mestaruuskisoista hopea- ja pronssimitalin.

Teksti Juha Laakso

suomenKeilailuliiton alaisuudessa toimii kuutisenkymmentä alueellista jäsenliittoa. Vuonna 2005 perustettu keilailun erikoisseura Someron Keilaajat aloitti taipaleensa Salon Keilailuliiton jäsenenä, mutta nykyään somerolaisseura kuuluu Forssan Keilailuliittoon.
Maalis- ja huhtikuun välisellä jaksolla Forssan Keilailuliitto (FKL) järjesti kauden 2022-23 henkilökohtaisten sarjojen mestaruuskilpailut. Kokonaistulokset muodostuivat Forssan, Someron ja Loimaan keilahalleissa heitettyjen kuuden sarjan kilpailujen yhteenlasketuista pisteistä.
FKL:n mestaruuskilpailuilla on pitkät perinteet, sillä tänä keväänä ne järjestettiin jo 55:ttä kertaa. Mukana oli nyt keilaajia seitsemästä FKL:n jäsenseurasta, joista SomKe ylsi ylivoimaisesti parhaaseen kokonaismenestykseen. Kuudesta jaossa olleesta mestaruudesta somerolaisseuran edustajat nappasivat neljä ja hopea- sekä pronssisijat mukaan lukien SomKe vei kahdeksastatoista mitalista peräti yksitoista.
Loimaalaisseura VEE10 oli kahden mestaruuden ja kuuden mitalisijan saldollaan yhtä selkeä kakkonen ja forssalaisseurojen ainoaksi mitalisijoitukseksi jäi yksi sikäläiselle Pupinalle irronnut pronssi.

Pulkkiselle kolme mestaruutta

Kuluneen kauden varmin somerolaiskeilaaja, Immo Pulkkinen, napsi FKL:n mestaruudet MAB (mestari-, a- ja b-luokat) -sarjassa sekä veteraanien sarjassa ja valtasi myös arvostetun FKL-Mestarikeilaaja 2022–23 -tittelin.
Mestarikeilaaja-kisa ratkaistiin kolmen keilahallin yhteenlaskettujen ”puhtaiden tulosten” (ilman tasoitushyvityksiä) perusteella. Forssassa Pulkkinen teki kuudella heittosarjalla komean 1288 pisteen tuloksen (2. paras), Somerolla 1195 pistettä (6.) ja Loimaalla 1203 pistettä (4.). Näistä tuloksista koostui somerolaisen voittoon siivittänyt yhteistulos 3686 pistettä.
SomKe:n forssalaiskeilaaja Tero Mäkilä epäonnistui Forssassa (1105), mutta Someron (1247) ja Loimaan (1275) ratojen parhaat noteeraukset nostivat hänet kokonaiskisan kakkoseksi yhteispistein 3627.
Mestarikeilaaja -kilpailun kolmossijalle, kokonaispistein 3586, nousi Loimaalla toiseksi parhaan tuloksen (1254) takonut somerolainen Risto Nikkanen (3586). SomKe:n huippumenestyksen täydensivät nelos- ja viitossijoille tässä yli viidenkymmenen osanottajan kisassa päätyneet Timo Toivonen (3581) ja Kari Kulta (3504), sekä kahdeksanneksi sijoittunut Mika Pieniniemi (3438).
MAB-luokituksen voiton Pulkkinen otti samoilla kolmen kisan pohjapisteillä (3686), johon lisättiin sarjakohtainen tasoitus (10 pistettä) ja näin hänen yhteistuloksekseen muodostui 3866 pinnaa. Nikkanen (3766) oli luokan kakkonen ja Kulta (3684) kolmonen.

Annaliza Kulta naisten ykkönen

Yhdistetyssä C- ja D-luokkien kilpailussa SomKe:n Annaliza Kulta valloitti kolmannen sijan kokonaispistein 3676 (puhdas tulos 2992). Naisten sarjassa Kulta tehtaili ylivoimaisesti parhaan kokonaistuloksen (3532) ja oli kisan ykkönen myös tasoituksettomissa pisteissä.
Annaliza Kulta täydensi mitalisuoransa Juniori-luokan hopeasijalla. Parhaan kuuden sarjan tuloksensa, 1095 pistettä, Kulta teki Forssassa. Somerolla ja Loimaalla syntyivät palkintosateen varmistaneet 961 ja 936 pinnan lukemat.
Immo Pulkkinen kruunasi FKL:n mestaruuskisat kolmannella henkilökohtaisella voitolla, joka tuli veteraani-ikäisten kilpailusta. Seurakavereista Timo Toivonen oli tämän sarjan kakkonen, Risto Nikkanen viides ja Kari Kulta kuudes.

Mestaruutta kohti myös paikallissarjassa

Forssan Keilailuliitto on järjestänyt kilpailukaudella 2022–23 myös joukkuekilpailuna heitettävän paikallissarjan. Mukana on ollut seitsemän joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa kahdesti, eli kullekin joukkueelle kertyy kauden aikana kaksitoista ottelua.
Syyskauden ottelut heitettiin Someron ja Loimaan keilahalleissa ja kevätkaudella sarjan kilpailutoiminta on keskittynyt Forssan halliin. Ennen toukokuun aikana pelattavia viittä viimeistä kamppailua mestaruustaistelu on käytännössä jo ratkennut, sillä Someron Keilaajien etumatka kärkipaikalla on niin selkeä, ettei edes lähimpänä kärkkyvä Loimaan VEE10 pysty kuromaan sitä umpeen.