
Hiidenlinna Resort Park on jälleen saamassa uutta ja uudistettua toimintaa sekä ihmeteltävää kesäksi.
– Tähän halliin tulee Lappimaa joulupukkeineen ja tonttuineen, esittelee yrittäjä Sami Uotila 120-neliöisessä vasta valmistuneessa hallissa.
Sisältä iglumaiseen tilaan tulee myös myymälä, jossa on tarjolla saamelaisten käsitöitä sekä esimerkiksi poronluista tehtyjä koruja ja muuta pienesineistöä.
Taiteilija Kimmo Takarautio on tehnyt tilaan istuvan Joulupukin, jonka syliin lapset voivat kiivetä. Tilassa on myös postilaatikko, jonne voi laittaa joulupukinkirjeitä.
Hallin ulkopuolella on iso kullankaivajapatsas ja sen tuntumassa kullanhuuhdonta-alueet.
– Lapista on tuotu kuorma hiekkaa altaalle, jossa lapset voivat kullanhuuhdontaa kokeilla, kertoo Uotila.
Hänellä on oma valtaus Lapin kullanhuuhdonta-alueella, ja sieltä myös hiekka on Somerolle tuotu.
Alueella on myös eläviä poroja.
Viime kesän tapaan muitakin eläimiä muuttaa kesäksi puiston Zoo-alueelle, esimerkiksi riikinkukkoja ja ylämaankarjaa.
Seikkailupuiston toinen uutuus on SporttiParkkiin tehty 20×30 metrin kokoinen aidattu tekonurmikenttä, jolla voi pelata jalkapalloa.
– Täksi kesäksi myös 660 metriä pitkää Buggy-Karting -rataa on uudistettu. Lisäksi olemme hankkineet 7 uutta buggya, joista yksi on nelipaikkainen perheauto, kertoo Uotila.
Hiidenlinnassa on tänä kesänä esillä myös taidetta. Kesänäyttelyiden pitäjät ovat puuveistoksiin erikoistunut Robert Lappalainen ja loimaalainen ruiskutaiteilija Pertti Mörsky .