Metka Kööri on koonnut täksi kevääksi konsertin, jonka ohjelmasta puolet koostuu sooloista ja puolet kuoronjohtaja Olli Salomäenpään taikomista kuorosovituksista.
– Kuoron viime vuosi oli tiukka, sillä treenasimme esityskuntoon peräti kolme omaa konserttikokonaisuutta, Metka Köörin sihteeri Minna ”Wippe” Filppu toteaa.
Tänä vuonna kuoro halusi päästä vähän vähemmällä.
– Monet kuorolaiset ovat halunneet haastaa itseään myös solisteina, joten päätimme toteuttaa pitkään puheissa olleen Metkoja Sooloja -konsertin, Filppu kertoo.
Jokainen solistiksi rohjennut sai valita itse kappaleensa. Valintoihin johdattivat niin äänialat ja äänen värit kuin laulunopettajien vinkit ja lempiartistien tuotannot.
Markku ”Make” Koskinen paljastaa laulavansa Irwiniä, jonka tuotannon hän on kokenut suuhunsa sopivaksi. Konserttibiisiksi valikoitui kappale, jota vetämällä karaokekisoja harrastava Koskinen on usein päässyt etenemään tuloslistalla.
– Elämäni biisi lähes, hän nauraa.
Meira ”Meiccu” Kurvinen sukelsi Vain elämää -ohjelman innoittamana Meiju Suvaksen tuotantoon.
– Valitsin biisin, joka tuntui heti kuin vanhalta ystävältä.
Valinnan teon ylivoimaiseksi kokenut Sonja ”Sonza” Tiilikainen tarttui mieluusti Filpun ehdottamaan kappaleeseen.
– Tutkin nuottikirjaa ja tämän klassikon kohdalla päässäni alkoi soida sen täydellinen tulkinta Sonzan äänellä, Filppu hehkuttaa.
Oman biisinsä Filppu valitsi sen melodian ja hänelle tärkeän lyriikan takia. Yrjö ”Ykä” Uusi-Heikkilä toteaa tulevansa valitsemastaan kappaleesta aina hyvälle tuulelle.
– Olen laulanut sitä alkuperäisesityksen päälle ja samalla revitellyt, kun kukaan ei ole ollut kuulemassa, hän naurahtaa.
Pirjo ”Esko” Rahkonen, Marja ”Olavi” Virta, Armi ”Ake” Koskinen ja Pia ”Diizei” Tuomonen vannovat sooloissaan voimakkaiden tunteiden nimeen.
Konsertin johtaa Olli Salomäenpää ja säestyksestä vastaavat Antti Vainio, kitara sekä Tuomas Virtanen, harmonikka.
Metkoja Sooloja -konsertti Someron seurakuntakeskuksessa 7.5.