Loimi-Hämeen Jätehuollon tulos pysyi nousujohteisena

0
Loimi-Hämeen Jätehuollon logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Naatula.

Viime vuonna Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy saavutti historiansa parhaan tuloksen. Samalla myös LHJ Group konsernin liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa 40 miljoonaa euroa.

Loimi-Hämeen Jätehuollon toimitusjohtaja Immo Sundholmin mukaan LHJ Groupin liikevaihto ja muut tuotot nousivat jälleen historian parhaaseen tulokseen, ollen lähes 41 miljoonaa. Siitä emoyhtiö Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osuus oli hieman vajaa 12 miljoonaa. Koko konsernin tilikauden tulos oli noin 4,4 miljoonaa. Emoyhtiö LHJ:n tilikauden tulos oli puolestaan noin 2 miljoonaa. Tulokseen vaikuttivat muun muassa perusjätehuollon toiminnan tehokkuus ja kehitys, Westenergyn jätevoimalaitoksen palvelujen käyttö omistajan ominaisuudessa sekä tytär- ja osaomisteyhtiöiden jakamat osingot.

– LHJ:n osalta toimintaan vaikutti vilkas palveluiden käyttö omistajakunnissa. Vastaanotettu yhdyskuntajätemäärä on vähentynyt viime vuosina. Jätevolyymit seuraavat yhteiskunnan ja alueen kehityksen tilaa. Yhdyskuntajätteeseen on vaikuttanut tavaroiden kulutuksen vähentyminen sekä myös alueen asukasluku, joka on laskenut viime vuosina noin tuhannella vuodessa. Ainoastaan biojätteen määrä on jatkanut viime vuosina kasvuaan. Sitä on ollut kahden viimeisen vuoden aikana yhteensä noin 12 prosenttia.

– Toimitimme suurimman osan kierrätyskelvottomasta yhdyskuntajätteestä Westenergy Oy:n ekovoimalaan Vaasaan osaomistajan ominaisuudessa. Osa toimitettiin lisäksi Salon Lounavoima Oy:n ekovoimalaan. Yhdyskuntajätteen käsittelymaksu pysyi samana kuin edellisvuonna.

Sundholmin mukaan vuonna 2022 aloitettiin myös uusia hankkeita, kuten uuden itsepalvelujäteaseman suunnittelu Forssaan sekä oman aurinkovoimatuotannon lisäämishanke. Ympäristökasvatukseen ja lajitteluun liittyviä neuvontakäyntejä tehtiin myös ennätysmäärä. Kasvuun vaikutti oleellisesti väistyneiden koronarajoitusten poistuminen.

Loimi-Hämeen Jätehuollon omistajakunnista Somerolta hallituksessa on Heikki Tuomisto . Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Teuvo Suominen Loimaalta ja varapuheenjohtajaksi Päivi Pelttari Sastamalasta.