– Luonto on iso juttu. Joka kevät se puhkeaa voimalla kukkaan. Miten se voi tapahtua niin äkkiä, ihmettelee Emma Jallinoja.
Hän ei osaa sanallisesti ilmaista tuota suuruutta. Taideteostensa kautta hän on kokemuksellisesti oppinut näkemään sen, kuinka suuri vaikutus luonnolla voi olla yksilön arvoihin, itsetuntemukseen ja hyvinvointiin.
– Luonto on äärimmäisen vahva peilipinta, jota voimme mukanamme kantaa, kun emme näe itseämme.
Luonto on Jallinojan taiteen tukikohta ja innoittaja.
– Teokset rakentuvat luonnon sekä käden jälkeni symbioosista niissä hetkissä, jotka ovat intensiivisellä tavalla kasvattaneet minusta sen, kuka tänään olen, kertoo toimintaterapeuttina päihde- ja mielenterveyspuolella työskentelevä Jallinoja.
Täksi kesäksi he tekevät joukolla yhteisötaidetta Hämeenlinnaan. Kuntoutujien keksimä nimi taiteelleen on All you need is love.
– Siinä lauseessa on kaikki.

Hämeenlinnalaisen Jallinojan elämään kuvataide on kuulunut lapsesta saakka. Hän on maalannut 15-kesäisestä.
2018 Jallinoja pohdiskeli, että hänen taiteensa kaipaisi jotain lisää. Äitiyslomalla hän havahtui, että perheessä syödään paljon pistaasipähkinöitä. Niiden kuoria keittiön pöydän ääressä tutkaillessa välähti: kuorien muotokieli kiehtoi ja tuntui kaivatulta lisältä taiteelliseen työskentelyyn.
– Niistä saa mielenkiintoista pintaa. Välillä maalaan niitä sutimalla, joskus ruiskuttamalla tai olen valuttanut väriä päälle.
Maailmantuskaltakaan ei ole vältytty.
– Käytän akryylimaaleja. Kulutan luontoa. Siinä on ristiriita ja kipukohta itselle.
Seitsenvuotiaan tyttärensä kanssa hän retkeilee metsässä. Hän yrittää opettaa omalla käyttäytymisellään, miten arvokas lahja luonto ihmiselle on.
– Ihminen haluaa jatkuvasti jotain. Pitää saada heti. Mutta kaikkea ei tarvitse saada omaksi. Luontoa voi katsella ja ihailla, samoin taidetta, ja vaalia niiden tarjoamia hetkiä, elämyksiä.

Emma Jallinoja sanoo opettelevansa sietämään keskeneräisyyttä ja läsnä olemista hetkessä. Luonto tulee tueksi.
– Luonto antaa rauhaa. Se tuo lohtua.
– Kunhan ihminen muistaisi roolinsa. Saisimme nauttia lahjasta, luonnosta kerallamme.
Somero on tullut Jallinojalle tutuksi entisen puolison perheen kautta.
– Olen ihastunut Someroon. Somerosta on tullut minulle tärkeä paikka. Olen kiinnostunut astrologiasta ja sitä kautta löysin Maarit Laurennon ja Huvila Härän.
Emma Jallinojan taidenäyttely Juurakkoni Galleria Härässä Huvila Härässä 25. kesäkuuta saakka.