Kun Maria Kiviniemi näki Someron seurakuntaan haettavan pastoria, hänen mielessään läikähti. Hän pääsisi konfirmoimaan heitä, joita itse oli kastamassa seurakunnan yhteyteen vuonna 2008. Hän oli tuona vuonna aloittanut työt Somerolla ja juuri vihitty papiksi.
Kiviniemen edellisestä ”Someron keikasta” on 15 vuotta.
– Silloin, kuten nytkin, minut otettiin lämpimästi vastaan; niin työtoverit kuin seurakuntalaiset. Minulle ei tullut olo, että kaupunkilaisena minua pidetään tollona, vaikka en tiennyt esimerkiksi maanviljelyksestä mitään. Sain kysyä, minua kuunneltiin, vastattiin ja arvostettiin sellaisena kuin olen, kiittelee Maria Kiviniemi, joka on maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien jälleen työskennellyt Someron seurakunnassa.
Kiviniemi sanoo somerolaisilla olevan vahva identiteetti.
– Tietoisuus, että kuuluu johonkin, luo yksilöihin vahvaa itseluottamusta. Se antaa voimaa omaan kasvuun. Se ei kuitenkaan ole sitä, että ympäristö määrittelee, mitä saa olla ja tehdä, vaan se sallii kasvaa ihmisen omaksi itsekseen, sellaiseksi kuin on.
Somerolla ei ole turhaa kotkotusta
– Kun lähdin joulukuussa 2010, niin pala sydämestä jäi tänne, toteaa Maria Kiviniemi.
Joihinkin somerolaisiin syntyi vahvat siteet. Kiviniemi on pitänyt yhteyttä.
Työ ja muu elämä vei Maria Kiviniemen pääkaupunkiseudulle, josta hän on kotoisin. Hän on työskennellyt pääkaupungin seurakunnissa ja muun muassa Vihdin seurakunnassa sekä Sipoon ja Porvoon suomalaisissa seurakunnissa.
– Olen mennyt sinne, missä on tarvittu ja joissa lyhyellä varoitusajalla on pitänyt ottaa työ nopeasti haltuun.
Kiviniemi uskoo, että papinuran alkutahdit Somerolla loivat hänelle hyvää pohjaa työhön.
– Täällä sain tehdä monipuolisesti kaikkea papin työtä. Olla lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten kanssa, järjestää tilaisuuksia yhteistyössä koulujen, terveyskeskuksen ja palvelutalojen keralla, toimia diakoniapuolella ja niin edelleen.
– Somero on edelleen toiminnallisesti aktiivinen seurakunta. Täällä ei ole turhaa kotkotusta, vaan suoraa toimintaa, eikä korkeita aitoja toimintojen välillä. Mennään sinne, missä apua tarvitaan ja toimitaan yhdessä.
100 kilometrin siirtymäriitti
Maria Kiviniemellä on 100 kilometrin työmatka.
– Kun lähden Somerolta, niin siirryn ajatuksissani pikkuhiljaa pois töistä ja kohti kotia. Ja kun lähden kotoa, niin kohdistan mietteet työtehtäviä kohti. Se on sellainen 100 kilometrin siirtymäriitti.
– Muutin juuri Helsingin keskustasta maalle Espooseen.
Kiviniemi arvelee stadilaisen ”maallemuuton” Espooseen tuntuvan somerolaisista hassulta.
Kotikulmilla Maria Kiviniemeä pitää liikkeessä kaksi koiraa, rodultaan kleinspitziä.
– Ne tuovat valtavasti iloa päiviin.
Kaiken taustalla on rakkaus
Maria Kiviniemestä tänä päivänä uskalletaan paremmin näyttää tunteita ja ottaa asioita esiin kuin parikymmentä vuotta sitten.
– 10 vuodessa on tapahtunut valtava muutos. Taite oli 2010. Korona vielä lisäsi ihmisen ikävää toisen luo.
– Nuoret uskaltavat kyseenalaistaa meidän aikuisten teot ja ajatukset ihanalla tavalla. Hyvin helposti kuljemme samaa rataa kuin aina ennenkin. Suoritamme. Aina silloin tällöin on syytä pysähtyä, tarkastella asioita neutraalisti, etäältä ja toisilta kanteilta.
Kolmen lapsen äitinä hän tuntee vanhemmuuden ihanuuden, mutta myös haasteet.
– Kaikki perustuu lapsen ja vanhemman molemminpuoliseen luottamukseen, joka lähtee rakkaudesta. Kaiken taustalla on rakkaus.
Vanhemman tulisi luottaa siihen, mikä sydämessä tuntuu hyvältä. Eikä ottaa paineita, miten pitää tehdä, mitä muut ajattelevat ja tekevät.
– Moni kireys ja äreys johtuu hyvinkin arkisista jutuista ja tarpeista, jotka täytyy pitää tasapainossa. Jos on nälkäinen, niin ärtyy. Samoin jos on väsynyt. Väsyneenä ja nälkäisenä heittäytyy irrationaaliseksi; kiukustuneena tulee sanottua sellaista, jota ei pitäisi. Joten on syötävä ja nukuttava hyvin. Aikuisen vastuulla on pitää huolta lapsen levosta ja ruoasta, pitää perustarpeet balanssissa.
Kuulluksi tuleminen
Korona ja sota Ukrainassa ovat heilauttaneet ihmisten turvallisuuden tunnetta ja lisänneet ahdistusta. Ikäihmiset ovat palanneet lapsuutensa sota-ajan kokemuksiin. Painajaiset ovat valvottaneet. Lähelle tuleva sota pelottaa nuoria. Emmekö ole enää turvassa? Onko tulevaisuus uhattuna?
Maria Kiviniemi kehottaa keskustelemaan asiasta, siitä mikä oikeasti pelottaa, mikä on pelon aihio.
– 1340 kilometrin yhteinen raja ei ole pikku juttu. Asia on vaikea. Vastauksia ei ole, emmekä me pysty sotaa ratkomaan. Mutta voimme kuunnella toista.
Kuulluksi tuleminen on ihmisen perustarpeita. Tarvitaan keskustelemista kasvotusten.
– Ihmisellä on läheisyyden kaipuu. Teams-keskustelut ja kasvot pienessä kuvaruudussa eivät riitä.
Kiviniemi sanoo, että tapaamisissa ja kohtaamisissa vain seitsemän prosenttia on sanoja. Ihminen tarkkailee kehon kieltä, hermostuneisuutta, eleitä, kulmakarvan nostoa ja hiljaisia hetkiä.
– Pitäisikin pystyä avaamaan niitä hiljaisia hetkiä, sanojen välisiä taukoja ja mitä niiden sisällä on.
Kuulutaan joukkoon, tehdään yhdessä
Seurakunnissa mietitään, miten saada lisää väkeä toimintaan.
– Ehkä pitäisi kysyä, mitä ihmiset kaipaavat seurakunnalta ja mikä heitä vetää mukaan.
Kiviniemestä yhteisöön kuuluminen ja yhdessä tekeminen on ensiarvoisen tärkeää.
– Palataan taas samaan asiaan. Kuulluksi tulemiseen ja siihen, että voi olla oma itsensä muiden joukossa.
Kiviniemi on hyvillään, kun Somerolla suurin osa nuorista käy rippikoulun.
– Mutta mitä sen jälkeen? Tarvitaan yhteistä tekemistä, kuulumista joukkoon, ryhmäytymistä.
Maria Kiviniemi sanoo, ettei seurakunnan tarvitse tehdä yksin, vaan olla mukana muiden toimijoiden, yhdistysten, yritysten, seurojen kanssa rakentamassa yhteisöä, verkostoja, yhteisöllisyyttä ja vahvistamassa paikkakuntalaisten identiteettiä.
Hän sanoo, ettei aina tarvitse järjestää isoa tilaisuutta. Esimerkiksi kevään ympäristön siivoustalkoissa yksi perhe haravoi oman pihansa ja lähiojat, naapuri omansa. Lopulta koko kulmakunta puuhastelee yhteiseksi hyväksi.
– Pitäisi kuulla, mitä yhteisö ympärillä puhuu.
Maria Kiviniemestä seurakunta on rauhan ja toivon paikka.
– Ei meillä ole kiire eikä hätä mihinkään. Maailmaa ei saada valmiiksi. Kun ihminen joutuu syystä tai toisesta pysähtymään, niin me papit olemme siinä kohtaa tukemassa. Pysähtymisessä on kaikille opettelemista.
Katsokaa rakastavin silmin
Maria Kiviniemi näyttää kahta korua kaulassaan. Toisen hän sai äidiltään, kun valmistui teologiksi. Rauha ja hyvyys on sen tekstinä. Toisessa korussa lukee rakkaus ja ystävyys.
– Taas palataan siihen kaiken perustaan: rakkauteen, tiivistää pastori.
Kiviniemi on kiitollinen omalle äidilleen tämän rohkeudesta.
– Hän on uskaltanut toteuttaa lahjojaan. Hän on sosiaalisesti lahjakas ja mennyt ihmisiä kohti. Saanut paljon aikaan. Äiti on kannustanut meitä lapsiaan menemään itsestä kumpuavia toiveita kohti. Vanhemmat ovat antaneet meille mahdollisuuksia.
Maria Kiviniemi toivoo kaikille rohkeutta luottaa itseensä ja sydämen ääneen.
– Kyllä te vanhemmat tiedätte paljon itsestänne ja lapsestanne. Surun keskelläkin katsokaa lasta rakastavin silmin: lapsi kokee itsensä rakastetuksi. Luottakaa itseenne ja lapseenne.
– Palaamme jälleen rakkauteen. Siihen se aina menee ja siitä se alkaa. Rakkaus on kaiken ydin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki sallitaan.
Kiviniemi sanoo, ettei tule sivuuttaa heitä, joista ei tullut äitejä, isiä, mummoja eikä vaareja; heitä joiden yli haikara lensi.
– Tätä haavaa ei voi laastaroida. Kuulluksi tuleminen ei poista tiettyä kipua, mutta kuljetaan rinnalla ja kuunnellaan ihmisten sanoituksia aiheesta. Avataan ovia, luodaan tilaisuuksia kertoa asiasta.