Omakotiyhdistyksen lahjoitus menee varustehankintoihin
Teksti ja kuva Salli Lehtinen
On tiistai-ilta. Someron paloasemalla käy kuhina. Palomieskerhon nuoriso-osaston harjoitukset ovat alkamassa niin kuin muinakin tiistai-iltoina.
Someron Palomieskerhon nuoriso-osasto on järjestänyt kymmeniä vuosia maksuttoman harrastuksen nuorisolle ja kasvattanut samalla palokuntalaisia.
Nuorimmat paikalla ovat kymmenvuotiaita. Kun 18 vuoden ikä täyttyy, on aika siirtyä miehistöön harjoituksissa karttuneiden peruspelastustaitojen kera.
Käytännönläheistä
Porukka miettii, miten itse kukin löysi tiensä palo- ja pelastusharrastukseen.
– Koulutoveri pyysi.
– Kaverit kertoivat.
– Isä on palokunnassa.
– Isä sanoi, että se on varmaan mukavaa.
Hyväksi on moni havainnut.
Miika Talikka aloitti nuoriso-osastosta, ja on nyt sen vastuukouluttaja. Jaakko-poika jatkaa nuoriso-osastossa isän jalanjäljissä.
Someron Palomieskerhon nykyinen puheenjohtaja Riku Rauhala kertoo tulleensa mukaan lukioikäisenä ilman suurempia odotuksia. Jotenkin toiminta kiinnosti.
– Jatkoin nuoriso-osaston jälkeen miehistön puolella. Yli 20 vuotta on mennyt palo- ja pelastusympyröissä, sanoo Rauhala.
Palomieskerhossa saaduilla opeilla voi täysi-ikäisenä jatkaa harrastusta ja liittyä Someron puolivakinaiseen palokuntaan. Jos harrastuksesta haluaa ammatin, voi pyrkiä opiskelemaan puolentoista vuoden opintoja Pelastusopistoon.
Merkittävää työtä somerolaisten hyväksi
Lähes jokaisella sopimuspalokunnalla Varsinais-Suomessa on nuoriso-osasto. Alan ihmisten kanssa on käynyt selväksi, että korona koetteli, nuoriso-osastojen harrastajat vähenivät ja henkilökuntapulaa on.
Somerolla korona ei vaikuttanut. Palomieskerhon toiminta on mallillaan.
Someron Omakotiyhdistys palkitsee vuosittain henkilön tai tahon, joka tekee merkittävää työtä somerolaisten hyväksi.
Stipendin sai nyt Someron Palomieskerhon nuorisotoiminta. Palkintoraha käytetään varustehankintoihin.