Pulkkinen ja Mäkilä keilasivat mestareiksi

0
Someron Keilaajien seuramestaruuskilpailun parhaat vuonna 2023: Timo Toivonen (vas.), Tero Mäkilä ja Immo Pulkkinen.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron keilahallissa kilpailtiin Someron keilamestaruudesta ja samassa yhteydessä ratkottiin myös Someron Keilaajien seuramestaruus.
Kisaan lähdettiin maksimaalisella kuudentoista heittäjän joukolla, mutta viime vuonna Someron mestaruuskisassa pronssille yltänyt Timo Härmä joutui polvivammaisena jättämään leikin kesken heti ensimmäisen sarjan jälkeen.
Muista mukana olleista Miika Lavikainen osallistui forssalaisseuran edustajana ainoastaan Someron mestaruuskisaan ja forssalaiset Tero Mäkilä sekä Timo Toivonen kamppailivat pelkästään seuramestaruudesta.
Kisa lähti somerolaisittain komeasti käyntiin, kun Anton Jakonen latasi ensimmäiseen sarjaansa 258 pistettä ja Immo Pulkkinen säesti 249 pinnan tuloksella. Jakonen oli kärkipaikalla vielä toisenkin sarjan jälkeen ja Toivonen nousi tuossa vaiheessa kakkoseksi, niin ikään vahvasti aloittaneen Harri Paikkarin edelle.
Viime mainitulta neljä viimeistä sarjaa eivät enää sujuneet yhtä hyvin, joten Paikkari putosi Someron mestaruuskisan lopputuloksissa viime keväältä tutulle kuutossijalle.

Mäkilä ratkaisi huippusarjoillaan

Vuosi sitten sekä Someron että SomKe:n mestaruudet napannut Pulkkinen taisteli tälläkin kertaa molempien kisojen voitoista loppuun asti. Kaupungin herruuden hän otti jälleen nimiinsä selvällä erolla, mutta seuran ykköspalkinnon hän joutui luovuttamaan huiman kamppailun jälkeen Mäkilälle.
– Ihan loppuun asti oli saumat voittoon siinäkin sarjassa, mutta viimeiseen ruutuun jäänyt aukko vei sen mahdollisuuden, somerolaiskeilaajista joka tapauksessa parhaan kilpailukauden 2022–23 läpivienyt Pulkkinen sanoi.
Mäkilä rakenteli kahteen eri sarjaan kahdentoista peräkkäiskaadon mahdollisuutta, mutta pienet epäonnistumiset vesittivät haaveet kolmensadan pisteen tuloksista. Komeat 277 ja 287 pinnan sarjat siivittivät silti forssalaisen seuramestaruuskilpailun voittoon.
Kokonaiskilpailussa ja samalla SomKe:n mestaruuskisassa Mäkilä oli ykkönen pistein 1341 (ei tasoituksia), Pulkkinen toinen (1320/18 tasoituspistettä) ja Toivonen kolmas (1262/0). Illan kaatokuningas oli 38 kertaa koko patterin nurin kolannut Pulkkinen, forssalaisten yllettyä 37 kaatoon.
– Tulokseeni voin olla ihan tyytyväinen, sillä harvoin on varsinkaan täällä Somerolla tullut heitettyä sarjaa lävitse vähintään kahdensadan pinnan keskiarvolla, Pulkkinen totesi.
Someron paikallismittelössä kakkoseksi nousi onnistuneilla päätössarjoillaan Pertti Lehti (1191/84), jättäen Sakari Heinolan (1190/114) yhden pisteen erolla kolmanneksi. Anton Jakonen sijoittui kaksikon kannoilla neljänneksi ja viimeiseen sarjaan koko joukon parhaan tuloksen (226) kiskaissut Marko Launonen oli viides.
Nuorten ja naisten sarjoissa ei jaettu erikseen palkintoja, mutta ykköseksi heitti molemmissa Annaliza Kulta (993/162).

Keilailun Someron mestaruuskilpailu 2023, kärjen järjestys: 1) Immo Pulkkinen 1320, 2) Pertti Lehti 1191, 3) Sakari Heinola 1190, 4) Anton Jakonen 1186, 5) Marko Launonen 1144, 6) Harri Paikkari 1119, 7) Reijo Vaha 1114, 8) Risto Nikkanen 1111 (42 tas.), 9) Pekka Manni 1111 (84 tas.), 10) Kari Kulta 1105.

Someron Keilaajien mestaruuskilpailu 2023, kärjen järjestys: 1) Tero Mäkilä 1341, 2) Pulkkinen 3) Timo Toivonen 1262, 4) Lehti, 5) Heinola, 6) Jakonen, 7) Launonen, 8) Paikkari, 9) Vaha, 10) Nikkanen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän