Rautanet lopettaa Somerolla– Rautakauppa paikkakunnalla jää yhden käsiin

2
Suur-Seudun Osuuskauppa myi Somerolla sijainneen rautakaupan liiketoiminnan koskelaiselle Rautanet Koski Oy:lle vuonna 2014. Liikkeen avajaiset olivat seuraavana vuonna.

Biisonikeitto veti myymälän täyteen yleisöä kahdeksan vuotta sitten, mutta tämän vuoden lopulla pannaan lappu luukulle. Rautanet Somero lopettaa.

Toisen rautakaupan lopettaminen ei sinällään ole yllätys. Kaksi isoa rautakauppaa tänä päivänä Someron kokoisella paikkakunnalla edusti jopa ylellisyyttä. Omistajillekaan yhden myymälän lopetus ei merkitse kaikkea.

Rautanet Koski Oy:n myymälät Koskella Tl sekä Suomusjärvellä jatkavat edelleen. Yrittäjien Teemu ja Marko Kosken käsissä jatkavat myös isot rakennusalan toimijat Kosken Betonielementti Oy ja Ojarannan Rakennus Oy. Perustajan Markku Kosken kuolemasta tulee joulukuussa kuusi vuotta. Hänet moni muistaa.

Vielä vuonna 2021 Rautanet Koski Oy:n liikevaihto oli 16,6 miljoonaa euroa ja työllisti 23 henkilöä. Yrityksen toimitusjohtaja Teemu Koski toteaa laskusuuntauksen alun ajoittuneen viime vuoteen ja Ukrainan sodan alkamiseen.

– Kaupankäynti on hiljentynyt huolestuttavan paljon. Samaan aikaan kulut ovat nousseet, tilanne on epävarmaa, korot ja energia nousee. Ihmisten ostovoima kerta kaikkiaan loppuu. Sota rauhoitti kuluttajapuolta. Viime vuonna huomasi hyvin, ihmiset tulivat varovaisemmiksi, Teemu Koski kommentoi tekijöitä.

Loppu koskee myös Rautanetin puutarhamyymälää. Palvelut Somerolla heikentyvät siltäkin osin.

Suurin syy siihen, että Somero lopettaa, mutta Suomusjärvi ja Koski jatkavat, ovat kiinteistöjen omistuspohjassa, ne ovat omia. Someron tilojen vuokraisäntä on Suur-Seudun Osuuskauppa.

– Totta kai vuokra on ollut hintava, mutta se kiinteistöhän on todella iso. Kyllä vuokra varmasti ihan linjassa on. Mutta kun tilat ja varastot ovat isot, niin väkisin hinta nousee, Koski pohtii.

Entiset työntekijät jatkavat jäljelle jäävissä pisteissä. Osa siirtyy niihin myös Somerolta.

– Kiitän asiakkaita kuluneista vuosista. Kaupankäynti kuitenkin jatkuu, tarjoukset liikkuvat edelleen Kosken ja Suomusjärven päästä. Toivottavasti saamme edes osan asiakkuuksista pidettyä, Teemu Koski toivoo.

2 KOMMENTIT

  1. Ikävää, että Someron paras puutarhamyymälä ja hyvä palveleva rautakauppa joutuu lopettamaan.

Kommenttien lisääminen on estetty.