Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää
Harrastekentällä suurin osa toiminnoista ja tapahtumista mahdollistuu sillä, että on riittävä määrä ihmisiä, jotka haluavat työskennellä asian eteen niin sanotusti rakkaudesta lajiin. Omaa aikaa annetaan pyyteettömästi, palkkaa ei saada ja mahdollisesti maksettavat kustannusten korvauksetkaan eivät ole päätä huimaavia.
Hyvästä työstä kiittäminen kannustaa eteenpäin. Näin teki myös SoPa, kun se perinteisesti kauden päätteeksi huomioi joukkueiden pelaajia sekä heidän taustavoimina toimineita henkilöitä. Eri ikäluokissa palkittiin joukkueiden treenari, tsemppari sekä taustatuki. Jaettiin myös Intohimona jääkiekko -tunnustukset. Oman palkintonsa saivat vuoden tyttökiekkoilija, seuratyöntekijä sekä valmentaja. Myös hallimestarit saivat kiitoksensa.
Puheenjohtaja Mikko Lehtonen on tyytyväinen menneeseen kauteen, joka moneen vuoteen saatiin vedettyä läpi keskeytyksittä. Harjoittelut ja pelit toteutuivat ennakkosuunnitelmien mukaan. Pienenevät ikäluokat ja harrastajamäärät ovat tosin aiheuttaneet sen, että katsetta on jouduttu kääntämään myös ympäristökuntien suuntaan, mikä nähdään vain positiivisena asiana.
– Olemme tehneet yhteistyötä niin Salon, Forssan, Loimaan kuin Urjalankin suuntaan. Olemme muodostaneet yhteisjoukkueita ja pelaajia on voitu lainata suuntaan jos toiseen, että on päästy joukkueilla pelaamaan, Lehtonen toteaa.
– Näyttää siltä, että harrastajamäärät ovat taas pienen notkahduksen jäljiltä noususuunnassa, varsinkin nuorempien ikäluokkien kohdalla, ja lapset ovat myös aktiivisia. Paljonhan meidän toiminta pyörii sen ympärillä, että entiset jääkiekon harrastajat tuovat omia lapsiaan harrastuksen pariin ja jäävät perheinensä myös itse seuran toimintaan mukaan. Olemme pyrkineet siihen, että pääsy jääkiekkoharrastuksen pariin olisi Somerolla mahdollisimman matala, myös taloudellisesti ajatellen.
Vuoden valmentajaksi valittu Aleksi Hovila on malliesimerkki oman harrastuksen siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle muun muassa valmennustyöllään.
– Onhan tämä yhtä aikaa haastavaa, mutta myös todella antoisaa, hän toteaa.
– Kun omien valmennettavien ikähaarukka ulottuu 6–11-vuotiaisiin, niin joutuuhan siinä monta asiaa ottamaan huomioon, lähtien lasten koko- ja tasoeroista, saati miten sanoittaa asioita eri-ikäisille lapsille. Mutta onneksi minulla on noin 10 apuvalmentajan joukko, joka on suoraan sanottuna korvaamaton apu. Mitenkään unohtamatta myös joukkueiden huoltajia, joukkueenjohtajia tai rahastonhoitajia. Taustalla on myös Laineen Maija , joka on opettanut varmaankin kaikki hallilla pyörineet luistelemaan.
– Kaiken takana on myös hallimme, joka tarjoaa meille loistavat puitteet, Hovila kiittää.
– Täällä on hyvä jää, valaistus, hyvät varastointimahdollisuudet ja saunat. Me pidämme tätä yhdessä kunnossa. Monia eteläsuomalaisia halleja kiertäneenä voin todeta, että tämä on suorastaan loistava ikäisekseen, niin kunnoltaan kuin toiminnoiltaan.
Mikä saa antamaan aikaa lasten eteen?
– Täytyyhän tähän jonkinlaista intohimoa olla, oman pojan harrastustoiminnan lisäksi. Vaikka valmentaminen on vaativaa ja joskus suorastaan raastavaa, niin kyllähän lasten kehittyminen ja sen näkeminen on todella palkitsevaa. Heittäytyä täytyy ja tosissaan ollaan, mutta liian vakavasti tätä ei kannata ottaa. Tietty mielenvirkeys ja huumori pitää olla hommassa mukana. Ja yhteispeliähän tämä on. Myös kiitos ja kunnia vanhemmille, jotka kuskaavat lapsiansa hallille kuntarajojen ulkopuoleltakin. Annettua aikaa pitää kaikkien osapuolten kunnioittaa.
– Aikaahan tässä menee, kun yhtenä hallimestarinakin täällä pyörin, mutta toistaiseksi mieli on virkeänä ja työ jatkuu. Nyt huilataan hetki ja elokuussa palataan taas asiaan.