
Suomen koirat on somerolaisvoimin tehty suurteos, joka esittelee toistatuhatta koiraa. Kirjan pohjana ovat valokuvaaja Aino Pikkusaaren huikeat kuvat, joihin ajantasaiset ja monipuolisiin lähteisiin pohjautuvat tekstit ovat tehneet tietokirjailijat Sari Savikko ja Hanna Pukkila-Toivonen. Amanitan kustantaman kirjan on taittanut graafikko Lasse Linnilä.
Suomalaiset ovat todellista koirakansaa. Jo kolmatta vuotta peräkkäin täällä rekisteröitiin enemmän koiria kuin syntyi lapsia.
– Suomessa rekisteröityjä koiria on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa, ja suomalaiset tunnetaan monien harvinaistenkin rotujen vaalijoina ja huippukasvattajina, kertoo Pukkila-Toivonen.
Tarkkaa koiramäärää ei ole tiedossa, mutta tänä vuonna suoritetun kyselytutkimuksen mukaan koiria arvellaan olevan yli 800 000.
Erilaisia koirarotuja esitteleviä koirakirjoja maailmasta toki löytyy paljon, mutta Amanitan nyt julkaisema suurteos on harvinainen poikkeus.
Viisi vuotta kirjaa varten kuvia ottanut Pikkusaari korostaa, että vaikka kyseessä on rotukuvauskirja, niin nyt koirat eivät vain pönötä näyttelyasennossa, vaan esittäytyvät rodunomaisissa puuhissaan: juoksemassa, temppuilemassa, paimentamassa, metsästämässä, uimassa, valjakkoajossa, esteitä hyppimässä, leikkimässä…
Monipuolisen kuvituksen mahdollistaa kirjan suuri sivukoko ja muhkea sivumäärä, noin 500. Kuvia kirjassa on noin 1 560, ja niissä tuodaan esille persoonia paitsi koirarotujen myös koirayksilöiden välillä.
Mukana on eri-ikäisiä koiria, viikon vanhasta jo harmaantuneisiin yksilöihin.
Välillä koirat ovat upeissa näyttelykuoseissaan, välillä märkinä ja trimmaamattomina arkisissa touhuissaan.
Rotuja on esillä yli 310 – chongqinginkoirasta labradorinnoutajaan ja venäjäntoysta mastiffiin.
Kuviin on otettu yksilöitä ympäri Suomen, useita myös Somerolta. Sivuilta löytyy esimerkiksi kaupunginjohtaja Sami Suikkasen ja vaimonsa Anu Kylvénin kolme koiraa, kaksi kooikerhondje-rotuista ja yksi villakoira.
Kaikki koirat tosin esiintyvät kirjassa anonyymeinä rotunsa edustajina.
Yksittäisten rotujen lisäksi kirjasta löytyy yleistietoa rotuvalinnan merkityksestä ja roturyhmistä. Toisaalta tässä kirjassa ei käytetä jaotteluna perinteistä, kansainvälistä FCI-ryhmittelyä, vaan koirat on jaettu ryhmiin ominaisuuksiensa mukaan, kuten paimenkoirat, laumanvartijat, voimakoirat, palveluskoirat, arktiset vetokoirat, metsästyspystykorvat, luolametsästyskoirat, ajavat ja jäljestävät koirat, lintukoirat, juoksijat, kääpiökoirat ja seurakoirat.
– Rodut on ryhmitelty alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaan. Useimpien rotujen kohdalla on suurella osalla yksilöistä yhä alkuperäisessä tehtävässä tarvittavia ominaisuuksia, kuten suojelu-, riista- tai vahtiviettiä, sanoo Savikko.
Jokaisesta ryhmästä on mukana yleisesittely, joka kuvaa siihen kuuluvien rotujen yleispiirteitä ja historiaa.
Kirjassa kerrotaan myös koiraharrastuslajeista, rodunjalostuksesta ja siihen liittyvistä ongelmista, kuten sairauksista.
– Tietolähteinä on käytetty esimerkiksi kunkin rodun uusimpia jalostuksen tavoiteohjelmia, sanoo Savikko.
Kirjasta on otettu tuhannen kappaleen painos, ja niitä voi kysellä Amanitasta.
Tällaista keräilyharvinaisuutta ei todennäköisesti ilmesty toiste Suomessa.
– Me olemme nyt ainoa kustantamo, joka enää ylipäätään tekee suurteoksia, sanoo Pukkila-Toivonen.
– Ja tämä on meidän suurteoksistamme värikkäin, lisää Savikko.
Kolmen pienen lapsen äiti Aino Pikkusaari on ammatiltaan nimenomaan koiravalokuvaaja.
– En kuvaa muita eläimiä, vain koiria.
– Suomen koirakannan kuvaaminen on ollut ja on minulle elämäntehtävä. Se alkoi vuonna 2000 eikä loppua näy.
– Kuvatessa on ihanaa tutustua koiriin yksilöinä ja silitellä ja hypistellä niitä. Kyselen myös aina innokkaasti omistajilta, millaisia heidän lemmikkinsä ovat luonteeltaan ja muiltakin ominaisuuksiltaan, kertoo Pikkusaari.
– Nyt koko urani kiteytyy tähän kirjaan, sanoo onnellinen kuvaaja.
Hänellä oli jokin aika sitten esimerkiksi Helsingin Suvilahdessa iso näyttely, jossa oli esillä kaksisataa hyvin suureksi vedostettua valokuvaa.
– Mutta se oli sen hetken. Tämä kirja jää elämään.
Bordercollieita 15 vuotta kasvattanut kuvaaja tunnustaa, että innostui viisivuotisen kuvausprojektinsa aikana yllättäen apinapinsereistä.
– Yleensä olen kovasti kriittinen tällaisia ääripään jalostusrotuja kohtaan, mutta se pinserien luonne!
Toinen hänen sydämensä valloittanut rotu on karjalankarhukoira.
– Jos jossakin vaiheessa innostun metsästyksestä, niin sitten otan sellaisen koiran. Minusta on väärin ottaa rotua, ellei sitä käytä metsästykseen.
Hän on itsekin käyttökoirien kasvattaja.
– Meiltä lähtee bordercollieita paimennushommiin maatiloille sekä virkakoiriksi huume-, raha- ja ase-etsintään poliisille sekä vankiloihin.
– Koirien koulutus vaatii sitoutumista. Mutta koirat ovat oikeita työnarkomaaneja, sen innon kun saisi istutettua itseensäkin, Pikkusaari naurahtaa.
Koko muukin tekijäjoukko tunnustautuu todellisiksi koiraihmisiksi.
– Meidän edesmennyt kultainen noutaja Ruffe oli täällä Amanitassa toimistokoirana 14 vuotta, kertoo Savikko.
Nyt Savikko–Linnilän perheessä on uusi perheenjäsen, ruskea labradorinnoutaja Into, joka niin ikään hengaa isäntiensä mukana työpaikallakin.
Hanna Pukkila-Toivosen edesmennyt keeshond Maisa oli myös ”työkoirana” Amanitassa, mutta nyt sen valtaistuimena toiminut leijonantassutuoli on tyhjä.
Pukkila-Toivosella on ollut useita eri rotuisia koiria: keeshond, suomenlapinkoira, snautseri, mäyräkoira ja bernhardinkoira.
– Yleensä on ja on ollut aina pari koiraa kerrallaan.
Suomen koirat
valokuvat Aino Pikkusaari
tekstit Sari Savikko ja Hanna Pukkila-Toivonen
500 sivua, noin 1 560 kuvaa, mitat 250 mm x 300 mm
selkä ja takakansi Imperial-kangasta, kultafolioinnit etu- ja takakannessa sekä selässä
painettu taidepainopaperille, kaksi lukunauhaa
keräilyharvinaisuus, painettu 1 000 numeroitua kappaletta
yli 1 500 persoonallista kuvaa suomalaisista koirista
edustettuna yli 310 rotua
paimenkoirat • laumanvartijat • voimakoirat • palveluskoirat • arktiset vetokoirat • metsästyspystykorvat • luolametsästyskoirat • ajavat ja jäljestävät koirat • lintukoirat • juoksijat • kääpiökoirat • seurakoirat