
Esakallion lavalla kajahtaa laulunäytelmä Danny 7×7 , joka kertoo muusikko ja showmies Ilkka Lipsasesta, alias Dannysta.
– Suuruuksia on käyty läpi viime kesinä. Viime vuonna oli tangolaulaja Reijo Taipaleesta kertova musikaali, ja nyt valittiin Danny. Tällaisia legendoista kertovia juttuja ihmiset tulevat mielellään katsomaan, toteaa Esakallion lavaisäntä Hannu Heikkilä.
Vanhempien avioero vaikutti herkkään ja haavoittuvaan Ilkka-poikaan. Onneksi hänellä oli tukena Lipsasten suku Porissa.
Kun laulaja Danny syntyi, nuoren miehen elämään tuli vapautta, sisältöä ja merkitystä. Läpimurrosta East Virginia alkoi Iso D:n ura, Danny-show´t ja musiikkibisnes. Vauhtivuodet alkoivat, levyt nousivat listojen kärkeen. Keikkakalenteri täyttyi ja menestystä tulvi ovista ja ikkunoista.
Mies on ennakkoluulottomasti toteuttanut unelmiaan ja haaveitaan. Danny on luonut huikean uran, mutta unohtaa ei sovi sitä, että hän on auttanut monia lahjakkaita ihmisiä musiikkiuralla eteenpäin. He kokeilivat ensin siipiään Dannyn kiertueilla.
Polartuotannon Danny 7×7 -näytelmän käsikirjoitus on Juse Venäläisen ja ohjaus Jussi Myllymäen. Sama kaksikko oli viimekesäisen Esakallion näytelmän takana. Koreografian ohjaa Diana Anttila.
Artisti Mikko Mäkeläinen esittää Dannya. Pikku Dannyna, Ilkka Lipsasena on Eikka Eronen. Samainen kaveri oli pikku Reiskana, Reijo Taipaleena kesällä 2022 Esakallion näytelmässä.
Jennika Vikman esittää Dannyn vaimoa Liisa Lipsasta, Diana Anttila Armi Aavikkoa ja Katja Lukin Katri Helenaa. Rooleissa nähdään myös Dimitri Keiski, Luumu Kaikkonen, Petri Kokko, Tapani Laastola, Jani Jalkanen, Konsta Jokinen ja poikien tanssiryhmä.
Danny 7×7 -laulunäytelmän ensi-ilta juhannuspäivänä 25.6. Esityksiä elokuulle 27.8. saakka.