Eikka Eronen eläytyy nuoreksi Dannyksi Somerolla

0
Näytelmän esikuva iso D, Danny eli Ilkka Lipsanen tapasi Danny 7x7 -näytelmän nuoren Dannyn Eikka Erosen ja aikuisen Mikko Mäkeläisen studiollaan. Kuva Kai Merilä.

Teksti Kirsi Seppälä

13-vuotias Eikka Eronen esittää nuorta Dannyä Esakalliolla ensi-iltansa saavassa laulunäytelmässä. Nuori artisti kuvailee musikaalia kunnianosoitukseksi tunnetulle laulajalle.
Voi sanoa, että 13-vuotiaalla Erosella on erikoinen kesätyö musikaalinäyttelijänä ja -laulajana. Isä ja äiti vuorottelevat poikansa kuljettamisessa Jyväskylästä Somerolle ja Turkuun. Turussa hänet nähdään Reijo Taipaleesta kertovassa musikaalissa.
Ennen Danny-näytelmän ensi-iltaa Eronen tekee lisäksi oman keikan juhannuksena Hovimäessä.
Koska kotoa näytelmien esityskaupunkeihin on matkaa, nuori artisti viettää vanhempansa kanssa välipäivät esityspaikkakunnalla.
– Tykkään Somerosta kesäkaupunkina. Viime kesänä olimme siellä tekemässä Reijo Taipaleesta kertovaa musiikkinäytelmää. Välipäivät vietettiin Somerolla tutustumalla Someron kulttuuriin ja muuhun, Eikka Eronen juttelee.

Iskelmä innosti heti

Eikka Eronen arvelee olleensa viisivuotias alkaessaan lauleskelemaan ja laulamaan jonkin verran myös karaokea. Hän innostui jo tuolloin suomalaisesta iskelmämusiikista. 8-vuotiaana hän alkoi harrastaa lastenteatteria.
– Jotkut pitivät hölmönä, miksi pieni poika laulaa iskelmämusiikkia. Se kuitenkin sykähdytti minua heti, ja tällä tiellä ollaan.
Eikka Eronen kertoo, että häneltä aina kysytään vanhempien musikaalisuudesta. Vastaus on ei, vanhemmat eivät ole erityisen musikaalisia. He kuuntelevat musiikkia, mutta eivät soita tai laula itse.
– Olin neljä vuotta sitten katsomassa Tauno Palosta ja Ansa Ikosesta kertovaa musikaalia, jonka käsikirjoittaja oli Juse Venäläinen . Koska olemme samalta paikkakunnalta kotoisin, hän tiesi musikaalisuudestani. Juteltuamme hetken aikaa hän käski minun laulaa, ja sanoi, että olisin hyvä Matti Nykäsestä kertovaan musiikkinäytelmään esittämään Mattia lapsena, Eronen aloittaa.
– Näytelmä vedettiin 2021 Jyväskylässä. Kesän jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko tulla seuraavaan musikaaliin, mikä oli siis Reijo Taipale -musikaali. Danny-musikaali on jo kolmas Jusen musikaali, missä olen mukana, Eronen jatkaa.
Pieksämäeltä kotoisin oleva perhe muutti Jyväskylään koronakesän jälkeen vuonna 2020.
Danny-musikaalissa Eikka Eronen esittää Dannya lapsena ja nuorena, aika lailla saman ikäisenä kuin nyt itse on. Näytelmän edetessä Dannyn aikuisuutta esittää Mikko Mäkeläinen . Musikaalissa kerrotaan Dannystä lapsuudesta tähän päivään asti. Eikka Eronen luonnehtii näytelmää rehelliseksi kuvaukseksi artistin elämästä.

Kunniatehtävä

Eikka Eronen pitää Danny-musikaalissa esiintymistä kunnianosoituksena julkisuuden henkilölle.
– Olin syksyllä mukana esiintymässä Danny-kiertueella, ja arvostukseni häntä kohtaan nousi paljon. Se on hieno tehtävä ja jonkin verran vaikeakin, koska pitää miettiä, miten sen esittäisi oikein. Stara, Danny itse, tulee katsomaan sitä.
Esiintymisen lisäksi arkea rytmittävät harjoitukset. Eikka Eronen kuvaa autossa istumista tylsäksi, varsinkin kun välimatkat ovat pitkät.
– Ramppaamista on, mutta hyvällä tavalla, kun on Somerolla Danny- ja Turussa Taipale -musikaalit. Kun pääsen lavalle harjoittelemaan ja tekemään, se on mukavaa ja koen, että se on minun juttuni.

Musiikista voi tulla ammatti

Eikka Eronen menee kesän jälkeen 8. luokalle. Hän kertoo, ettei tunne ketään oman ikäistään, joka olisi näin musikaalinen. Kaverit ovat kuitenkin suhtautuneet häneen hyvin.
– Koulun musiikkitunneilla näytän osaamistani, mutta en tietenkään yritä mitenkään rehvastella. Opettajat sanovat, että minulla on sellaista taitoa, mitä jokaisella ei ole, Eikka Eronen kertoo.
Silti hän ei lähde ennustamaan, onko tulevaisuus musiikin saralla vai. Vahvasti hän sitä kuitenkin sanoo harkitsevansa.

Laulunäytelmä Danny 7×7

-ensi-ilta 25.6. Someron Esakallion Viihdekeskuksessa
-käsikirjoitus Juse Venäläinen
-ohjaus Jussi Myllymäki
-koreografia Diana Anttila
– rooleissa Mikko Mäkeläinen, Dimitri Keiski, Katja Lukin, Diana Anttila, Jennika Vikman, Luumu Kaikkonen, Petri Kokko, Tapani Laastola, Jani Jalkanen, Eikka Eronen, Konsta Jokinen ja poikien tanssiryhmä.