Huoli Ecotekolan myymälästä

0
Ecotekolan väen tuunaamia huonekaluja.

Kun Jukolan talossa sijaitsevan työpaja Ecotekolan oveen ilmestyi lappu, missä kerrotaan sen olevan suljettu kesätauon ajan, alkoi Somero-lehteen tulla tekstareita ja jutuntekopyyntöjä.
Ihmiset ihmettelivät ja pyysivät lehteä selvittämään, miksi niin upea myymälä suljetaan juuri heinäkuuksi, jolloin Somerolla liikkuu eniten ihmisiä.
Myymälä on suosittu ja pidetty. Sen katsotaan olevan hieno erikoisuus palvelutarjontamme kentässä.
Erityistä toiminnasta tekee se, että myymälässä ei ole ollut pelkkää kirpputoritoimintaa, vaan myös Ecotekolan työpajan valmistamia uusia töitä. Myymälä on myös aina ollut siisti ja tuotteet kauniisti esillä.
Tietysti myös edulliset hinnat mahdollistavat laajan asiakaspohjan.
Somero-lehti otti kopin selvityspyyntöasiasta. Valitettavasti sen tuloksena tulikin tieto, että myymälä sulkeutui lopullisesti.
Selvitystyötä myymälän jatkamisen puolesta tehdään kuitenkin vielä. Pidetään peukkuja.