”Joki ei tyhjene / yhteen lauluun. / Kuinka Itäsillan arkkujen välistä / Pielisjoki laulaakaan. / Joki ei tyhjene / yhteen lauluun. / Voit yrittää, / yritykseksi jää, / jää laulu joen, / laulu joen, / laulu joen, / jääkylmän joen”, lauloi Suonna Kononen takavuosien biisissään, jonka levytti hänen silloinen Tuhatkauno -bändinsä. Siinä ex-mieheni Pertti Komu soitti bassoa.
Melkoinen epeli miehekseen, tuo Suonna Kononen: pitkän linjan kulttuuritoimittaja, muusikko, tieto- ja kaunokirjailija. 1971 Ruotsin Trollhättanissa syntyneen Suonna Konosen erikoinen etunimi on saamea ja merkinnee `siintoa´. Pohjoisessa on paljon Suonna-alkuisia paikannimiä. Suonnan isoisä, legendaarinen toimittaja-kirjailija Reino Rinne , Koillismaan puolestapuhuja, luontoaktivisti ja pasifisti, inspiroi Suonnan säveltämään ukin runoja 2013 ilmestyneen Rinne -levyn verran.
Suonnan uusin kirja on Jokisaarnat , alaotsikoltaan ”kirjallisia melontoja”. Siinä liikutaan kajakilla yksin tai yksinhuoltajaisän huoltaman tyttären kanssa kirjallisilla vesillä muun muassa Kalle Päätalon Iijoella, Juice Leskisen Juankoskella ja Juhani Ahon Koljonvirralla, tietenkään unohtamatta Suonnan pitkäaikaista asuinseutua Pohjois-Karjalaa Pielisjokineen ja Lieksanjokineen. Jälkimmäisen yhteydessä Suonna mainitsee Pankakosken, samannimisen kotikyläni aikoinaan mahtavana kohisseen kosken, joka innoitti Heino Kasken Pankakoski- preludin säveltämiseen.
Jokisaarnat on lämminhenkinen ja aavistuksen verran haikeakin teos. Ekohenkisen kirjailijan teknologiakritiikki pohjautuu syvälliseen luontoyhteyteen. Se on eräänlainen on the road -kirja vesille siirrettynä. Eteenpäin elävän mieli! Siinä lasketaan laulellen vesiä: kirjallisuuden lisäksi muusikko löytää etsimättä sopivia jokiaiheisia biisejä tuon tuostakin melontaa rytmittämään.
Suonnan esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle (Otava 2022) sai kiittävän vastaanoton Helsingin Sanomien sivun mittaista ylistävää arviota myöten. Aiemmin Suonna oli kirjoittanut tietokirjallisuutta, muun muassa järeän suomikantrin kartoituksen Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt (Sammakko 2018). On vaikea sanoa, mikä ulottuvuus Suonnan toimenkuvissa on minulle läheisintä. Hän on toimittaja jo kolmannessa polvessa, ja hän on luonut omintakeisen tyylinsä pokaten rockhengessä varsinkin Musan ja Soundin Waldemar Walleniukselle . Tietokirjailijana hän on huolellinen ja luotettava. Silti: muusikkous on minulle se tärkein side hänen sielunmaisemaansa.
Hänen lukuisista bändeistään läheisimmiksi minulle ovat jääneet jo aiemmin mainittu Tuhatkauno, itäistä henkeä vaalinut Folkswagen ja nykykokoonpano, kantrista puhtia polkaiseva Huojuva lato . Arvostan kovasti myös Suonnan yhteistyötä Freukkareiden taiteellisen johtajan Arto ”Pilli” Pajukallion kanssa. Duo keikkailee silloin tällöin, ja suureksi ilokseni se esiintyi 60-vuotissynttäreilläni Jussin Baarissa.
Suonna on kirjoittanut monta hienoa biisiä, jotka ovat lohduttaneet minua surujen syvänteissä. Minulle tärkein niistä on Tuhatkaunon levyttämä Huojuvan talon laulukirja , täydellinen päänsilitysbiisi: ”Yön laahus käytävän yli / kuinka hiljainen on yön syli. / Aitojen orapihlajissa / hiippailee yön musta kissa. / Mikä tanssi käy syreenissä / kuistin valon säkenissä. / Kauneus asuu myös pimeässä, / sen näkeminen voi vain olla vaikeaa.”
Folkswagenille Suonna kirjoitti haikean Volodja tahtoo lentää -biisin: ”Lähdit liian pian. / Monen uneksijan / kohtalona onkin jäädä. / Et paljon tahtonut, / et paljon vaatinut, / et paljon saanutkaan. / Jää pallo pomppimaan, / lehtiin peittyy maa, / kuihtuvat kesän liljat. / Yksin hämärään / rappukäytävään / Volodja nukahtaa.”
Huojuvan ladon Viimeiset vanhat hyvät päivät on saanut YouTubessa ilmiasukseen sympaattisen videon lehmineen ja traktoreineen: ”Silloin oli markkina-arvoa, / silloin soitteli ukkoa, akkaa. / Nyt lapsenlastani hoitelen, / se tuossa hiekkalapiolla hakkaa. / Minä toivon hyviä kakkuja, / toivon sydämestä hälle onnenpäivät. / Niitä passaa sitten muistella miettien, / mihinkä ne vanhat hyvät päivät jäivät.”
Suonna on sanonut kaipaavansa painomusteentuoksuisiin aikoihin, pois digiylivallan puserruksesta. Nyt heinäkuun alusta hän jää jälleen kirjoitusvapaalle Karjalaisen kulttuuritoimittajan positiosta. Aavistan, melkeinpä tiedänkin, että tulossa on omintakeista ja syvästi punnittua tekstiä.
Eija Komu
filosofian tohtori, kriitikko,
kirjallisuudentutkija