Suomalaisille juhlapäivät ovat vakava asia. Jouluun jotkut valmistautuvat koko syksyn. Uusi vuosi otetaan kilistellen ja tähtiraketein vastaan. Monessa perheessä rakettien valinta on tarkka paikka. Vappu-piknik näyttää myös olevan huolellisen suunnittelun kohde. Ja pääsiäinenkin on ainakin kaupan mainosten perusteella suuri suomalainen ruokajuhla. Mämmiäkin myydään jo loppiaisesta lähtien.
Kaiken tämän ylittää kuitenkin juhannus. Nuoruudessani oli tärkeintä päättää mihin mennään hengailemaan. Tanssit eivät kivikaupungissa olleet yleisiä. Paviljongit olivat pääosin etäällä maalaiskunnan puolella.
Minulle juhannus on aina ollut nimipäiväni, joka välillä siirrettiin aivan vääräoppisesti jouluun. Onneksi se on palautettu oikealle paikalleen Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, kuusi kuukautta ennen Jeesuksen syntymää. Juhannuksen perinteisestä kirkollisesta luonteesta muistuttaa Somerolla seurakunta, joka järjestää yhteiset perhejuhlat seurakuntatalolla. Siellä on luvassa kokon polttokin, jos vain sää sen sallii.
Meidän juhannuksemme alkoi tällä kertaa Kuortaneen ”komiasta” kirkosta, jossa lapsenlapsemme konfirmoitiin pesäpalloriparin jälkeen. Kuortaneen urheiluopistolla olen itsekin viettänyt viikon kansakoulun lattialla olkipatjalla maaten. Näille nykyurheilijoille oli tarjolla ammattivalmentajat, soluasunto, omahuone, keittiö ja suihku. Niin aika muuttuu.
Lähes kaikki Kuortaneen muutama tuhat asukasta mahtuisivat tähän mahtavaan puukirkkoon. Niin paljon talkoilla tehtiin 1777 kirkkokansan kasvulle tilaa. Tärkeintä oli tietenkin, että rakennettiin suurempi ja komeampi kuin Alajärven, Alahärmän, Kauhavan, Keuruun ja Virtain kirkot.
Nuorelle miehelle rippikoulu ja konfirmaatio ovat sekavia tunteita herättävä tapahtuma. Tästä aikuistumiseen liittyvästä tapahtumasta ei nykyään koulussa paljonkaan puhuta, joten sen merkitystä ja sisältöä nuoret eivät osaa ennalta itselleen mieltää. Johtuneeko se uskonnonopetukseen liittyvistä asenteista. Aikuisemmalta ja vakavammalta tämäkin nuori mies vaikutti astuessaan kirkosta ulos. Ehkä opetus jätti jälkensä. Yllättävin kysymys ennen rippileirille lähtöä oli, miksi sitä juhlitaan?
Juhannuksen kirkollinen luonne onkin useimmilta hiljalleen unohtunut, valon ja hedelmällisyyden juhla ei ole päällimmäisenä mielessä. Vanhojen uskomusten mukaisia sadon ja naimaonnen varmistavia taikojakaan ei enää taideta kesän pisimmän päivän aikana tehdä.
Meillekin juhannus on vanhemmiten muuttunut perhejuhlaksi, johon valmistaudutaan saunomalla, vihtoja/vastoja tehden, grillaamalla ja kokkoa polttamalla. Kokkotarpeet kerätään ajoissa, vaikka se jääkin lähes poikkeuksetta metsäpalovaaran vuoksi polttamatta. Siinä risukasa sitten odottaa polttamista syksyn muinaistuliin saakka.
Tällä kertaa vietämme juhannuksen täällä ja mietimme, mitä siihen voisi kuulua. Somerolla juhannusta vietetään tietenkin tanssien. Kun Juha Tapion juhlakonsertin sävelet hiipuvat, lavoilla voi jatkaa ja tanssittajina ovat Suomen iskelmätaivaan huiput: Laura Voutilainen, Kyösti Mäkimattila, Saija Tuupanen ja Taikakuu . Parempaa on vaikea löytää. Eikä tarjonta siihen lopu: esimerkiksi Danny -musikaali tarjoaa musiikkia ilman tanssia.
Vapaasti tulkiten tanssit kuuluvatkin juhannuksen perinteisiin. Ukko-jumalaa juhlittiin meluamalla ja juopumalla sekä kokkoa polttamalla, sillä kaiken tämän uskottiin tuovan onnea ja karsivan pahoja henkiä.
Pyhien jälkeen nautti hieman rauhallisemmasta ohjelmasta. Tarjolla on Kivimeijerin näyttely BoraBoran tanssitunti ja Liisa Suomisen taidetta kirjastossa sekä Tatsuo Hoshikan kukkataulut kulttuurikeskuksessa. Kiirettä tosin pitää, jos aiomme kaiken tämän kokea juhannusviikolla. Tänä kesänä ei ole vielä kuultu, kuinka urheilukentällä viisivuotiaiden juoksukilpailu alkaa ja parhaita palkitaan. Se on upeaa tulevien maailmanmestarien kasvatusta.
Ei voi muuta kuin ihailla näin runsaan ohjelmatarjonnan tekijöitä. Olen toki huomannut, että se on luontaista somerolaisille. Täällä tehdään eikä meinata ja aina löytyy taitavia, osaavia ja asialleen omistautuneita ihmisiä.
Johannes Koroma
pääkonsuli