Kädet savessa keramiikkakurssilla

0
Kurssilla syntyneitä keramiikkateoksia odottamassa polttoa ja lasitusta. Takarivissä pingviini, jonka Iida muovaili syntymäpäivälahjaksi pingviineistä pitävälle isoveljelleen.

Teksti ja kuvat Alma Kärkkäinen

Kiiruun koulun piha oli odotetusti hiljainen juhannuksen jälkeisellä viikolla, mutta tiistai-iltapäivänä D-ovella seisoi reippaita koululaisia pitämässä ovia auki. Oli alkamassa Pirjo Salon vetämä, Someron kaupungin nuorisopalveluiden järjestämä lasten ja nuorten keramiikkakurssi.
Sisääntuloaulassa nuoriso-ohjaaja Anne Vauhkonen otti kurssilaiset vastaan.
– Hei, te olette varmaan tulossa keramiikkakurssille. Kerrotteko nimenne?
Tulijat ohjattiin taideluokkaan. Kurssilaisia oli 11, ja kurssipaikan oli saanut varata kaupungin omasta verkkokaupasta. Ilmoittautuneet olivat saaneet infokirjeen huoltajan sähköpostiin ennen kurssia, joten aikataulut ja evästarpeet oli hyvissä ajoin kodeissa tiedossa.
Kolmen tunnin työskentelyn jälkeen luokassa syntyi kymmenittäin lautasia, kuppeja ja savieläimiä.
Hilla Sorvari muotoili itselleen mukin ja koristeli sen Hello Kitty -aiheilla. Savitöistä hänellä oli selvä näkemys:
– Kivaa!
– Olen tehnyt savitöitä koulussakin. Nyt halusin tehdä itselleni mukin.
10-vuotias Iida muovaili herttaisen pingviinin. Hän oli silminnähden tyytyväinen kättensä jälkeen ja kertoi muulle porukalle kuka sen tulee saamaan.
– Tein pingviinin synttärilahjaksi isoveljelleni.
Ennen kuin kurssilaisten vanhemmat tulivat hakemaan nuoria kädentaitajia kotiin, Anne Vauhkonen ohjeisti, mistä ja milloin valmiit keramiikkatyöt voi käydä hakemassa. Vielä ehti hetken ihastella omia ja muiden teoksia, jotka jäivät koreihin odottamaan jatkokäsittelyä.
Pirjo Salo oli ottanut ylös kurssilaisten yksilölliset väritoiveet, jotta polton ja lasituksen jälkeen teos olisi toivotunlainen.
– Minä halusin pupustani valkoisen, kertoi 13-vuotias Veera .
Pirjo Salon mielestä kurssilaiset kuuntelivat hyvin annettuja ohjeita.
– Ihana porukka!
Pirjo Salo on Jokioisilla asuva keramiikka-alan artesaani, joka on pitänyt alan kursseja toistakymmentä vuotta.
– Täällä Somerollakin olen vetänyt useita kursseja.
Anne Vauhkonen muistutti, että päivän kurssi oli vain yksi osa nuorisopalveluiden toimintaa. Kesäkuun aikana nuorisopalvelut järjesti muun muassa päiväleirejä ja sirkuskoulua, jotta somerolaisilla lapsilla ja nuorilla olisi kesäloma-aikaan mielekästä toimintaa.
Kenties Hillalla, Iidalla ja Veeralla on kädet savessa tulevaisuudessakin.