Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Joukko innokkaita tiekirkko-oppaita opiskeli paikallisopas Arja Torkkomäen johdolla Someron kirkossa. He saivat kuulla kirkon historiaa ja tutustua esineistöön. Lisäksi he saivat tietoja siunauskappelista, hautausmaasta, seurakuntataloista ja jonkin verran myös Somerniemen kappeliseurakunnasta.
– Museovirasto on määrittänyt Someron kirkon, kappelin ja hautausmaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi, kertoi Torkkomäki.
– Nykyinen kirkko on neljäs rakennus, se on valmistunut 1859. Kirkon suunnitteli lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewitz.
Istumapaikkoja on noin 1200.
– Aikaisemmin istumapaikkoja oli 1500, mutta jossain välissä penkkien väliä on pitänyt suurentaa, koska nykyihminen on suurempi, kuin ihmiset 1800-luvulla. Lisäksi pyörätuoliluiska alttarille on vähentänyt istumapaikkoja.
Alttaritaulu on turkulaisen taidemaalarin Erik Löfgrenin maalaama.
– Työ jäi kesken taidemaalarin kuoltua. Etummaisen opetuslapsen vasen käsi jäi hämyiseksi. Minusta se tuo vain elävyyttä kuvaan, onneksi kukaan ei ole mennyt sitä korjailemaan, Torkkomäki ihasteli.
– Kirkko on lempinimeltään iso-Mikko ja se sijaitsee Mikon pellolla.
Albin Kaasinen on tehnyt alttarin oikealla puolella olevan Mikael ja lohikäärme –puuveistoksen.
– Vuonna 1955 silloin vielä tuntematon taiteilija Kaija Aarikka suunnitteli vihkiryijyn, jota säilytetään kirkkosalissa seinällä, myös kastepöytä on hänen suunnittelemansa.
Uusin tulokas kirkon arvokkaan esineistön joukossa on soittomaratonilla käyttöön vihitty flyygeli.
Tiekirkko-oppaat avaavat ovet yleisölle kello 11 ja sulkevat kello 16. He vastaavat kysymyksiin ja esittelevät kirkkoa. Ja jos joku haluaa vain hiljentyä kirkossa, sekin on mahdollista.
Toista kesää vapaaehtoisina oppaina aloittavat Raili Kankare ja Marja Tyybäkinoja.
– Minua oppaaksi pyysi Eläkeliiton Sinikka Ojala, kertoi Kankare.
– Minä puolestani hain itse paikkaa, selvitti Tyybäkinoja.
– Työskentelemme aina pareittain ja minut yllätti se, että monet nuoretkin perheet halusivat viime vuonna tutustua kirkkoon ja sen historiaan, Kankare iloitsi.
Vapaaehtoiset pitävät ovet auki viikonloppuisin.
Seurakunta on palkannut myös nuoria kesätöihin. Kirkonoppaaksi oli tulossa matkailualan perustutkintoa Luksiassa eli Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä opiskeleva Vanessa Havulahti.
– Työskentelen kesäkuun ajan maanantaista perjantaihin ja heinäkuussa tulee töihin seuraava tiekirkko-opas, hän sanoi.
Paikalla kirkossa kouluttajina toimivat myös vapaaehtoistyön ohjaaja Essi Torkkomäki-Ryhtä ja suntio Eveliina Puhakka.
Tiekirkot avoinna
Viikolla kirkossa on tiekirkko-oppaina Vanessa Havulahti ja Akseli Hakamäki ja viikonloppuina vapaaehtoisia kirkonvartijoita.
Kirkkoon voi mennä tutustumaan ja hiljentymään.
Somerniemen kirkkoon pääsee tutustumaan lauantaisin kesä- ja heinäkuussa kello 11–13. Juhannuksena kirkko ei ole avoinna.
– Toivomme vierailta huomaavaisuutta ja kärsivällisyyttä mahdollisten toimitusten aikana, sanoo tiedottaja Essi Torkkomäki-Ryhtä seurakunnasta.