Pariskunta Merja Rintamaa-Lehtonen ja Hannu Lehtonen on meneväistä sorttia. Heillä on paljon harrastuksia; yhteisiä ja kummallakin omiaan.
– Se on rikkaus, että on myös iki omaa tekemistä ja ystäviä. Ei me koko ajan kuljeta käsikädessä.
– Harrastaminen perustuu kehon ja mielen hyvinvointiin. Siksi me harrastamme, että se tekee meille hyvää, selvittää Merja Rintamaa-Lehtonen.
Aika ei meinaa riittää.
– Täytyy kiristää tahtia, että ehtii tehdä kaikkea mukavaa. Ei malta olla paikoillaan, kun maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita, joita haluaa kokeilla, riemuitsee Hannu Lehtonen.
– Aamulla ja yöllä nähdään toisiamme. Kyllä meillä pääsääntöisesti syödäänkin yhdessä, nauraa vaimo.
– Mutta kyllä me osaamme olla myös tekemättä mitään. Suurella ilolla makoillaan vaan ja luetaan kirjoja.
Parin yhteinen harrastus on musiikki. Hannu Lehtosen harmonikansoiton opettelu lähti siitä, kun vaimo tarvitsi säestäjän. Tämä halusi laulaa isänsä 85-vuotisjuhlassa Evakon laulun.
– Se meni joten kuten, luonnehtii säestäjä vaatimattomasti.
Tuon juhlan jälkeen Merjan isältä pyydettiin, että tuleehan tyttäresi miehensä kanssa soittamaan heillekin. Sitten keikkoja alkoi tulla. Piti opetella lisää kappaleita. Niillä voisi mennä sitten palvelutaloihinkin esiintymään, pariskunta tuumi.
Merja kävi laulutunneilla, ja hankki miehelleen lahjaksi neljän kerran opetustunnit Kultaisen Harmonikan voittajalta Pekka Laaksolta.
– Aukesi silmät. Säestämisessä ei voi vain luritella. Sain Laaksolta hyvää oppia, kiittelee Lehtonen.
Vaimo päätti hankkia ukulelen, että voisi säestää sillä itseään. Hankinnan jälkeen ensimmäisenä jouluna he lähettivät jouluisen videotervehdyksen, jossa Merja laulaa ja soittaa ukulelea.
Viisikymmentä täytettyään Merja Rintamaa-Lehtonen päätti ryhtyä toteuttamaan unelmiaan ja tekemään asioita, joista on haaveillut.
– Viidenkympin paikkeilla vapauduin. On vaan uskallettava tehdä. Ei siinä voi kovin pahasti käydä, vaikka mokaakin.
– Minä päätin silloin osallistua seniorilaulukilpailuun. En ollut ikinä laulanut orkesterin säestyksellä. Polvet vaan tärisivät. Ei se kyllä hyvin mennyt, mutta en kuollut.
Hän tajusi, ettei pidä kilpailemisesta. Hän haluaa nauttia musiikista, harrastuksistaan.
58-vuotiaana hän lähti ratsastuksen alkeiskurssille. Aluksi hän vaan istui hevosen selässä ja toinen talutti ratsua.
– Ikinä en ollut hevosen selässä ollut, mutta aina sinne on tehnyt mieli. Hevonen tuoksuu niin hyvältä, ja on ihana tuntea eläimen lämpö. Se on terapiaa.
– Merja heittäytyy uusiin asioihin mielellään. Hänen kanssaan täytyy unohtaa arvokkaasti vanheneminen. Joskus olen itsekin heittäytynyt mukaan, kiittelee aviomies vaimonsa spontaanisuutta.
Merja Rintamaa-Lehtonen on ollut mukana Eläkeliiton Tunne musiikki -toiminnassa. Tämä musiikkisisältöinen ryhmätoiminta tuo musiikin ja liikunnan hyvinvointivaikutuksia ikääntyneille.
Merja ohjaa Somero-opistossa japanilaista rentoutus- ja hoitomuotoa shindoa (Sydämen tie). Hän on kouluttautunut myös shindo-hoitajaksi.
– Shindo on rauhallista venyttelyä ja energiakanavien avaamista. Siinä ei suoriteta. Kuunnellaan omaa kehoa ja tunnetaan sen rauha ja voima. Olen sanonut, ettei tarvitse kuin antaa itselleen aikaa.
Pariskunta on Eläkeliiton vapaaehtoisia, ja on käynyt Lamminniemessä tanssittamassa väkeä, pyörätuoleissakin istuvia.
– Siitä tulee hyvä mieli, kun näkee vanhusten nauttivan ja olevan iloisia. Yksikin tanssitettava sanoi, ettei ole 30 vuoteen ollut tansseissa.
Viimeisin hauskuutus on näytteleminen.
– Luin, että Tupanäyttämöllä on casting-tilaisuus. Menin paikalle ystäväni Merja Koivaaran houkuttelemana. Olen nyt Tupanäyttämön kesän näytelmässä.
– Minä en näyttele enkä laula, mutta autan muussa. Olen esimerkiksi äänimiehenä, kertoo aviomies Hannu.
Hän aloitti tanssimisen yli viisikymppisenä tanssikursseilla, joita silloin järjestettiin toreilla ja muilla julkisilla paikoilla Helsingissä. Ensimmäisissä naistentansseissaan Ämyrillä hän haki Merjaa. Siitä vuoden päästä he menivät vihille.
– Lavatanssit ovat jääneet nyt vähemmälle. Iltatanssit ovat niin myöhään, ja päivätansseissakin osa tanssin nautinnosta katoaa täpötäydellä lattialla, kun huomio täytyy kiinnittää siihen, ettei törmää muihin tanssijoihin. Merjaa tämä ei häiritse, koska hän nauttii tanssimisesta silmät kiinni.
He kuuluvat kansantanssiryhmä Sarastukseen. Sitä ohjaa Arto Tuominen, joka vetää myös paimiolaista Murosmöttösiä. Nämä ryhmät ovat käyneet muun muassa Hakkapeliitta-tapahtumassa Tammelassa esittämässä hovitansseja. On oltu kansallispukujen tuuletuspäivässä, yhteislaulutilaisuuksissa, esimerkiksi tanssimassa Myötätuulen näytelmässä Oskarin Valinta ja muissa tapahtumissa mukana.
Hannu Lehtonen on opiskellut taidehistoriaa ja ollut kirkko-oppaana. Hän katseli alttaritauluja ja päätti yhdistää kaksi harrastustaan.
– Kiersimme tiekirkoissa ja kuvasin alttaritauluja. Keräsin tietoja niistä ja pidin esitelmiä.
Hän innostui Karjalaan jääneiden suomalaisten kirkkojen alttaritaulujen kohtaloista, ja ryhtyi keräämään tietoja niistä. Näitä tietoja hän on jakanut myös Kirkkohallitukselle. Syksyllä aiheesta on tulossa esitelmä Someron Karjalaseurassa.
Kiinnostus rajan taakse jääneisiin kirkkoihin juontaa juurensa pariskunnan vanhempiin, jotka ovat lähtöisin Karjalasta; Merjan isä Räisälästä ja Hannun äiti Pyhäjärveltä.
– Ihmisen juurilla on merkitystä. Tulee tunneside. Ehkä se on vielä vahvempi, kun alue on menetetty, arvioi Merja.
Hannu on mukana myös Lions-toiminnassa. Se on hyväntekeväisyyttä, tehdään muille hyvää.
– Halusin nähdä myös, mitä Leijonat muualla tekevät. Piirihallituksessa sen kokee.
Lehtonen on haitarinheiton maailman mestari
Hannu Lehtonen osallistui vaimonsa Merja Rintamaa-Lehtosen kanssa Kalajärvi Soi -pelimannitapahtumaan. Siellä oli myös haitarinheiton MM-kisat.
Oikeaa harmonikkaa ei sentään viskottu. Heittoväline oli haitarin muotoinen ja kokoinen vanerikimpale, painoltaan noin kymmenen kiloa.
– Tyyli oli vapaa, mutta pyörähtäen sitä ei saanut heittää. Ajateltiin varmaankin kanssakilpailijoiden ja katsojien turvallisuutta, kertoo Hannu Lehtonen.
Naisille ja miehille oli omat sarjansa. Jokainen kisaaja huiskaisi vain yhden heiton.
Ennen suoritusta Hannu Lehtonen teki mielikuvaharjoituksia.
– Ajattelin tilannetta, jolloin soitto tökkii ja eiku-näppäimiä on paljon. Silloin tekee mieli heittää haitari metsään.
Hannu Lehtonen sinkautti heittovälineen 6 metrin paremmalle puolelle ja 3 senttiä tuli vielä päälle. Sillä heltisi MM-voitto.
