Mäkelän alueen kunnallistekniikasta ei muistutuksia – Infran rakentaminen alkaa elokuussa täysillä

0

Mäkelän alueen asemakaava ja asemakaavan muutos tulivat hankkeina vireille vuonna 2017. Viimeisimpänä vaiheena teknisen lautakunnan määrä oli käsitellä tiistaina kunnallistekniikan suunnitelmista tulleita muistutuksia, joita ei sitten tullutkaan.

Rakentamisprosessi pääsee käynnistymään ja tekninen toimi saa laittaa kunnallistekniikan rakentamisen urakkatarjouspyynnöt liikenteeseen.

Tekninen johtaja Mika Mäkelä toivoo, että jo lautakunnan seuraavassa kokouksessa elokuun lopulla päästään valitsemaan urakoitsijaa. Ainoa, mikä seuraavaksi voi hieman ”kiukuttaa” on raha, sillä kaikki hinnat ovat nousseet.

– Alkusyksystä olisi tarkoitus saada kuokka maahan ja tänä vuonna tulisi tälle vuodelle varatut rahat käytettyä.

Kaikki tehdään yhtä aikaa, samalla kertaa.

– Vedet, viemärit, hulevedet, tiet, johdot – kaikki samassa projektissa, että tulee kerralla valmiiksi. Tässä vaiheessa alue kuitenkin jätetään hiekkapinnalle ja asvaltoidaan myöhemmin, Mäkelä listaa.

Mäkelän asemakaava-alue on reilu seitsemän hehtaaria. Sillä on parikymmentä omakotitonttia. Alue sijaitsee keskustataajaman luoteisosassa Turuntien pohjoispuolella.

– Alue on hyvässä paikassa. Parempaa ei Somerolla juuri ole. On keskustan tuntumassa ja kuitenkin irti teistä, eikä läpiajoliikennettä. Oma rauhallinen saareke siinä.

– On hyvät kevyen liikenteen väylät joka puolelta keskustaan – eli enpä tiedä, voiko tontteja juuri enää paremmiksi määritellä, jos kerran halutaan, että tontti keskustassa on, Mika Mäkelä maalailee.