Marja Aarnipurolta kuudes dekkari

0

Somerolla mökkeilevä Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro julkaisi kesälukemiseksi kuudennen dekkarinsa. Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkarisarjan uutukainen on nimeltään Luolamiehen mysteeri.
Maakellarin arvoituksella alkanut sarja etenee tuttujen henkilöhahmojen kera. Päähahmojen lisäksi esille pulpahtaa yllättäen myös joitakin aiemmista kirjoista tuttuja muitakin hahmoja. Jotka tietenkin ovat jollain lailla yhteydessä tapahtuneeseen rikokseen.
Jokainen kirja on kuitenkin oma uniikki mysteerinsä, joten uusimmistakin kirjoista voi vallan hyvin nauttia ilman aikaisempaa tutustumista.
Aarnipuro kirjoittaa suoraviivaista dekkaria, eli kirjan alussa löytyy henkirikoksen uhri, jonka kohtaloa poliisi ryhtyy selvittämään. Komean ja sympaattisen komisario Anton Koivusen sekä tämän työtoverien lisäksi tutkintaan sotkeutuu Viikko-lehden toimittaja Kaarina Riikonen. Kirjasarjan ensimmäisessä osassahan ruumis löytyi jopa hänen oman mökkinsä maakellarista.
Sittemmin mielellään rikoksista kirjoittava toimittaja on törmännyt ruumiisiin naapurissaan, syöpähoitojensa lomassa sairaalassa tai vaikka lomamatkallaan ulkomailla.
Tällä kertaa vinkin Vartiokylän Linnavuoren luolassa kuoliaaksi ammutusta miehestä Kaarina saa kampaajaltaan. Tämän alakouluikäinen poika on kaverinsa kanssa vahingossa löytänyt ruumiin, ja nyt äiti pyytää Kaarinalta vinkkiä, kenen puoleen kääntyä pojan psyyken suojaamiseksi. Kaarina neuvoo ystäväänsä, mutta hälyttää tietysti saman tien myös työkaverinsa juttukeikalle, koska on itse juuri sillä hetkellä käymässä Ruotsissa.
Marja Aarnipuro ei mässäile kirjoissaan verisillä yksityiskohdilla tai väkivallalla. Hän tyytyy toteamaan kuolintavan.
Rikosta ryhdytään ratkaisemaan ihmisiä jututtamalla ja yksityiskohtia yhdistämällä, ei CSI-sarjoita tuttujen teknisten konstien avulla.
Kirjasarjan päähenkilö Kaarina Riikonenkaan ei toimittajan työssäänkään juuri nauti media-alan nykyteknologiasta, vaikkakin toki sen olemassaolon hyväksyykin.
Rikostutkinnan lomassa on runsaasti päähenkilöiden arjen kuvailua.
Kirjasta kirjaan eletään viisikymppisen Kaarinan, hänen miehensä, lastensa ja koiriensa rinnalla ihan arkista perhe-arkeakin. Myös poliisien yksityiselämä tulee tutuksi.

Marja Aarnipuro: Kaarina Riikonen ratkaisee -sarja

Maakellarin salaisuus

Ikäneidon testamentti

Syöpälääkärin kuolema

Ottopojan kohtalo

Surmamäen kirous

Luolamiehen mysteeri: CrimeTime 2023, 349 sivua, äänikirjan lukija Erja Manto