Otto Nieminen vaihtaa maata

0
Otto Nieminen Somerolla.

Teksti Juha Laakso, kuva Timo Kalenius

Somerolaislähtöisen laitahyökkääjän, 27-vuotiaan Otto Niemisen , taival jääkiekkoammattilaisena jatkuu viimeisimmän siirron myötä Tanskan Odensesta Iso-Britanniaan, Keski-Englannissa sijaitsevaan Nottinghamiin.
Niemisen uusi seura on eräs Brittein saarilla pelattavassa EIHL:ssa (Elite Ice Hockey League) parhaiten menestyneistä organisaatioista, Nottingham Panthers. Viime kaudella nottinghamilaiset eivät tosin yltäneet odotustensa mukaisesti mitalisijoille ja Tanskan liigassa maalikuninkuuden voittanut Nieminen on yksi niistä pelaajista, joista ”Pantterit” toivoo kulmakiviä uuteen nousuunsa.
– Tanskan kausi oli kaikin puolin hyvä kokemus ja sieltä tarjottiin jatkomahdollisuuttakin. Jotenkin tuntui kuitenkin siltä, että henkilökohtaisten kehitysnäkymien kannalta sarjan vaihto voisi olla tässä kohtaa hyvä vaihtoehto. Olen utelias näkemään uusia sarjoja, kun mahdollisuus tarjoutuu, Nieminen kertaa tuoretta päätöstään maisemanvaihdoksesta.

Neljäs seura pariin vuoteen

Tahkottuaan monta vuotta kotimaista SM-liigaa, Nieminen siirtyi vajaat kaksi vuotta sitten Lahden Pelicansista Forssan Palloseuran Mestis-miehistöön. Kovat alkukauden tehot tuossa sarjassa avasivat portin ensimmäiselle kansainväliselle seurakomennukselle Slovakiaan.
Myös loppukausi Slovakian pääsarjan Spisska Nova Ves -seurassa onnistui hienosti ja kesälle 2022 Nieminen sai puntaroitavakseen entistä parempia sopimustarjouksia. Niistä hän valitsi uudeksi osoitteekseen tanskalaisseura Odense Bulldogsin, jonka riveissä Someron Pallon kasvatista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Tanskan liigan runkosarjassa maalitilaston voittanut suomalaispelaaja.
– Vähän odottelin, että onnistunut Tanskan kausi avaisi portteja kovempiinkin sarjoihin, kuten esimerkiksi Ruotsin (kakkostasolle) Allsvenskaniin. Täytyy nyt sitten laittaa taas tulevalla kaudella kaikki peliin ja toivoa, että saisin kaivettua itsestäni parhaan mahdollisen pistepotentiaalin esiin. Ehkä sitä kautta voisi sitten avautua mahdollisuuksia päästä kovempiin sarjoihin.

TPS koki tappion Nottinghamissa

Tuiki tuntematon ympäristö Nottingham ja Panthersin komea kotihalli ei Niemiselle ole.
– Joitakin vuosia sitten kävimme TPS:n kanssa pelaamassa siellä CHL:n vierasottelun. Yleisöä oli paljon ja tunnelma todella hyvä. Hävisimme tuon pelin, mutta Turussa sentään voitimme Nottinghamin, Nieminen muistelee.
Tarkempaa ja tuoreempaa pohjatietoa Nieminen on saanut useilta EIHL:ssä esiintyneeltä pelikaveriltaan.
– Sellainen ”pubiliigan” mainehan Brittien jääkiekkoliigalla on ainakin täällä Suomessa ollut, mutta tosiasiassa monet sikäläiset joukkueet ovat nykyään ihan hyvällä tasolla. Pääosin tasoa tietysti nostavat ulkomaalaispelaajat, joita joukkueissa saa olla jopa viisitoista. Suurin osa vahvistuksista tulee Pohjois-Amerikasta, Nieminen tietää.
Jalkapallohullussa Britanniassa myös jääkiekkoilulla on monissa kaupungeissa vankka kannattajakuntansa. Esimerkiksi kymmenen tuhatta katsojaa vetävässä National Ice Centerissä kotiottelunsa pelaava Panthers on vakiinnuttanut kotipeliensä katsojakeskiarvon hyvän matkaa päälle viiden tuhannen. Kovempiin lukemiin Suomen liigassa ylsivät viime kaudella vain Tampereen ja Helsingin joukkueet.

Liikenne ei houkuttele, jalkapallo kyllä

Pelikausi ”Saarilla” käynnistyy vasta syyskuun lopussa ja Panthersin yhteisharjoittelu muutamaa viikkoa aiemmin.
– Asunto järjestyy seuran puolelta, vieläpä mukavan läheltä kotihallia. Autokin on luvattu käyttöön, mutta ”vääränpuoleisen” liikenteen sekaan lähteminen ei kauheasti houkuttele, Nieminen hymähtää.
Sitä vastoin tarunhohtoiseen brittijalkapalloon ja sen katsomotunnelmaan Nieminen haluaa heti tilaisuuden tullen tutustua Nottingham Forestin kotistadionilla.
Kesäkauden Nieminen viettää pääosin Turun seudulla, mistä ehtinee tekemään piipahduksia myös Somerolle.
– Treeniä ja golfia, eli sellaista perus-jääkiekkoilijan kesänviettoa, Nieminen kuvaa naurahtaen kesäkauden arkeaan.