Lapsellani on tänään syntymäpäiväjuhlat. Ne ovat hänen ensimmäisensä, joten hänelle ei niistä erityisempiä muistoja jää.
Enemmänkin kyseessä taitaa olla vanhempien ja sukulaisten merkkipaalu. Lahjapakettien avaamisestakin nauttii todennäköisesti enemmän isompi sisarus kuin itse päivänsankari, jolle riittäisi varmasti oikein hyvin pelkkä lahjapaperin rapina.
Juhlia järjestäessä olen yrittänyt muistella omia syntymäpäiviäni vuosien varrelta. Mitä niistä on jäänyt käteen?
Ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat, jotka itse muistan, sijoittuvat jonnekin varhaislapsuuteen. Muistan, että tarjolla oli auton malliin väännettyä täytekakkua.
Vähän myöhemmin juhlien määrä tuplaantui, kun sai pitää synttärit sekä kavereille että sukulaisille. Kaksinkertainen määrä kakkua ja lahjoja sopi minulle oikein hyvin.
Omissa juhlissani ei koskaan ollut sen kummempaa ohjelmaa. Keskeisessä roolissa oli syöminen, yleinen mekastus ja sokerihumalasta nauttiminen.
Ikävuosien karttuessa sukulaisten kestitseminen jäi vähitellen pois ja kaverisynttäreidenkin vieraslista supistui ja tarkentui harvoihin valittuihin. Jossain vaiheessa kakkukin saattoi vaihtua lettuihin.
Aikuisiällä oman syntymäpäivän merkitys on vaihdellut. Joskus se on ollut käypä tekosyy tehdä jotain arjesta poikkeavaa, joskus vain yksi arkipäivä muiden joukossa.
Enää en kovin aktiivisesti asiaa välttämättä edes noteeraa. Uuteen paperikalenteriini sentään merkitsen niin läheisten kuin omankin syntymäpäiväni.
Se kuinka paljon tänä vuonna täytän, on kuitenkin kerta kerralta merkityksettömämpää. Useimmiten joudun hetken miettimään, monesko vuosi nyt on menossa. Vuosikymmenen sentään vielä muistan laskemattakin.
Markus Virtanen
säveltäjä