– Minulla on ollut kirjoittamiseen intohimo, se on ollut yksi elämäni rikastuttaja, Jaana Sudensaaga tiivistää.
Jaana Sudensaagan Pikku pesukarhun tosiseikkailut -kirja ilmestyi tänä keväänä Aurinko Kustannus Oy:n kustantamana. Takana on vuosien kirjoitustyö, jonka aikana suhde tarinaan ja omaan kirjoittamiseen on muuttunut.
– Jos tekee tämän tyyppistä, pitää olla sisällä oleva palo siihen asiaan. On hyvä, jos on vähän taitojakin, varsinkin, jos ajattelee, että se kiinnostaa jotakuta muutakin ja joku jaksaa sen lukea. Kun ajattelen, millainen kirjoittaja olin 15-vuotiaana, olen nyt ihan erilainen. Kuitenkin kirjoittamisessa näkyy oma tyyli ja teema. Itselleni ystävyysteema on tärkeä, ja kirjoitan sitä kautta itseäni niihin kirjoihin, hän vertailee.
Kimmoke omasta lemmikistä
Pikku pesukarhun tosiseikkailut on satu, joka on totta, ”reality-satua”. Sudensaagalla oli aikanaan lemmikkinä pesukarhu, ja hän alkoi kertoa tarinaa sen näkökulmasta kuviteltuna. Kun Sudensaaga muutti 29-vuotiaana Pusulaan, hän otti lemmikiksi pesukarhun. Samaan aikaan, 1990-luvulla, hän alkoi kirjoittaa pesukarhusta kertovaa tarinaa, ensin käsin vihkoon ja myöhemmin kirjoituskoneella puhtaaksi.
– Olen kirjoittanut paljon runoja. Ne tulevat jostakin universaalista, ne vain tulevat. Huomaan jälkeenpäin, että tässä oli tällainenkin idea, olipas jännä juttu. Joskus mietin lukiessani runojani, että olenko oikeasti kirjoittanut tämän, kun huomaan, mitä oivalluksia siinä on. Sama tapahtui pesukarhujutussa: se tuli virtana, ja huomasin myöhemmin joistakin kohdista, että tuohan oli hyvin sanottu, hän kuvailee.
Sudensaaga kertoo, ettei juurikaan täydennä tai jäsentele tekstiään myöhemmin. Kun asia tulee kerrotuksi hän aloittaa uuden kappaleen. Kielioppi tulee oikein alunalkaenkin.
Sama kuvittaja matkassa mukana
Pitkässä kirjoitusprosessissa mukana on kulkenut myös kuvittaja Satu Salminen . Hän teki ensimmäiset kuvat kirjaan jo 1990-luvulla ja täydensi niitä ennen käsikirjoituksen julkaisua. Tästä syystä pesukarhun ulkonäkö on hiukan muuttunut matkalla.
– Kirjan layoutiin olen tyytyväinen. Kirjan ensimmäisellä sivulla on pesukarhun silmiä ja muilla sivuilla menee pesukarhun jalanjälkiä. Teksti mukailee osittain kuvia. Esimerkiksi teksti menee sivulla pesukarhun pyöreän mahan mukaisesti.
Motivaatio pysyi
Sudensaaga kertoo, ettei hänen suhteensa pesukarhusatuun ole vuosien varrella muuttunut. Sen sijaan julkaisuprosessiin hän ehti turhautua. Yksityinen toimija lupasi julkaista kirjan, mutta Sudensaaga koki, että julkaisijan tekemä tekstin pilkkominen lyhyiksi lauseiksi aliarvioi lukijaa.
– Lapsille voi kertoa monilla adjektiiveilla värikästä tarinaa. Olen lukenut 1–3-luokkalaisille Ruohometsän kansaa, ja he kuuntelevat sitä ihan hiljaa. Kirjojen tyyli ja sanamuodot jäävät mieleen ja kehittävät omaa ilmaisua. Lapsille saa käyttää rikasta kieltä ja kirjallisuus saa olla monivivahteista, hän sanoo.
Nyt kun kirja on julkaistu, Sudensaaga kertoo, ettei ole osannut iloita siitä niin hirveästi, vaikka on ollut tyytyväinen. Lukijoilta on tullut myönteistä palautetta siitä, että kirja herättää tunteita. Tarina saa lukijansa liikuttumaan ja nauramaan.
Motivaatio säilyi, koska Sudensaaga halusi saada ensimmäisen kirjansa julkaistua. Lisää on luvassa, sillä hän kirjoittaa useita kertomuksia yhtä aikaa. Tulossa on kolmen sadun trilogia, tarina keijusta, joka menetti siipensä sekä Penny-koirasta. Hän uskoo, että kirjoitusprosessi on nyt aiempaa nopeampi.
– Olen aina rakastanut satuja ja Narnia-kirjat ovat olleet innoittajiani. Minulla on hyvä mielikuvitus, ja saduissa kaikki on mahdollista. Minua viehättää toinen todellisuus, missä erilaiset asiat voivat olla totta. Elämäni on paljon rikkaampaa, kun ajattelen näin, hän tiivistää.
Pienen pesukarhun tosiseikkailut
-kirjoittaja Jaana Sudensaaga
-kuvittaja Satu Salminen
-kustantaja Aurinko Kustannus Oy
-57 sivua
Pesukarhun paras ystävä on pesukarhu
Pikku pesukarhun tosiseikkailut -kirja kertoo Jaana Sudensaagan lemmikkipesukarhusta. 1990-luvulla pesukarhun pitäminen lemmikkinä oli vielä sallittua. Sudensaaga kertoo tarinan pesukarhun näkökulmasta. Kirja alkaa, kun pesukarhu asuu turkistarhalla; seikkailu alkaa, kun se otetaan kiinni ja laitetaan kuljetuslaatikkoon. Ihmisten luona pesukarhu saa nimen ja kesyyntyy lemmikiksi. Elämä ihmisten kanssa on vilkasta ja pesukarhumaista.
Tarina kertoo paitsi lemmikin kommelluksista myös sen yksinäisyydestä ja tarpeesta saada ystävä. Ystävyys on yleisinhimillinen tunne, mikä koskettaa lukijoita. Pesukarhukin saa tarinan lopussa lopuksi ystäväkseen myös lajitoverin.
