Sarén tavoittelee ensimmäistä miesten mestaruutta

0
Veikka Sarén

Teksti Aulis Tiensuu

Someron Esan Veikka Sarén tavoittelee huomenna lauantaina ensimmäistä miesten triathlonin Suomen mestaruuttaan Vantaalla. Sarén on kahtena edellisenä vuotena ottanut miesten hopeaa ja kolme vuotta sitten pronssia sekä samalla voittanut oman juniorisarjansa. Sprinttimatkojen kilpailussa uintiosuus on 750 metriä, pyöräily 20 kilometriä ja juoksu 5 kilometriä.
– Mestaruus on eri syistä kiertänyt muutaman vuoden, mutta nyt se on tavoitteeni. Treenit ovat viime aikoina sujuneet hyvin, kertoi Veikka Sarén toiveikkaana.
Sarén voitti toukokuun alussa duathlonin miesten Suomen mestaruuden ja kävi neljä viikkoa sitten Marokossa avaamassa triathlonkautensa Afrikka-cupissa. Siinä kisassa Sarén oli epäonninen. Hän jäi meressä uidulla puolentoista kilometrin avausosuudella kovassa aallokossa ratkaisevasti, kaatui sitten vaihdossa eikä pyöräilyosuuskaan sujunut suunnitelmien mukaan. Seurauksena oli keskeytys. Avovesiuinnin harjoittelua ei ole Suomen oloissa pystynyt talven aikana harjoittelemaan ja Sarénin mielestä se kostautui noin vaativissa olosuhteissa.
SM-kisojen jälkeen Sarén pääsee jälleen mukaan kansainvälisiin kilpailuihin, kun hän lähtee Itävaltaan kahteen ETU-cupin kilpailuun.