Seiväskarnevaalit päästään kisaamaan – osa yleisurheilulajeista joutuu odottamaan kentän valmistumista

0
Työmaakokouksessa kenttään tutustuivat muun muassa valvoja Kari Saatsi (vas.) sekä kaupungin puolesta Mika Mäkelä, Mira Teräväinen, Karri Andersson ja Jyrki Rinta-Paavola.

Urheilukentällä pidettiin eilen maanantaiaamuna työmaakatsaus, minkä jälkeen päätettiin, että Someron Seiväskarnevaalit voidaan siellä kisata.
– Täysin kuntoon ei kenttää ehditä kuitenkaan saada. Vielä jää ratojen maalausta ja jotakin muutakin hommaa kisojen jälkeen tehtäväksi, kertoo tekninen johtaja Mika Mäkelä.
– Myös Suviheinäturnaus ja muut jalkapallo-ottelut voidaan kentällä kisata, mutta yleisurheilukisojen suhteen päivämäärä tarkentuu myöhemmin, lisää maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.
Kentän suunnitellut ARK KS Oy:n arkkitehti Jarmo Seppä oli mukana katsauksessa ja totesi kentän näyttävän siltä miltä pitikin.
– Tätä on nyt tehty vuosikaudet, ja vihdoin on päästy siitä onnelliseen asemaan, että ollaan tässä uudella kentällä, hän huokaisi.
– Kenttä tehtiin vanhan päälle. Alun perin oli tarkoitus siirtää sitä, mutta kun katsomoa ei saatu mukaan suunnitelmiin, niin toimittiin näin.
Juoksuratoja piti olla loppusuoralla kahdeksan, mutta samasta syystä niitä on nyt vain kuusi.
– Siinä suhteessa Someron urheilukenttä onspesiaali, että seiväshyppypaikkoja on normaalia enemmän.
– Materiaalien suhteen kenttä on kansainvälisilläkin mittareilla mitattuna niin sanotusti viimeistä huutoa.
– Tämä on hybridikenttä, tässä on käytetty sekä vettä läpäisevää pinnoitetta että suorituspaikoillamondoa.
Jalkapallokenttä täyttää kansainväliset mitat.
– Alun perin suunnitelmissa oli, että Someron kenttä voisi toimia Eerikkilän urheiluopiston satelliittikenttänä, eli täällä voitaisiin pelata esimerkiksi nuorten ja naisten otteluita.
Ja sen kenttä edelleenkin ominaisuuksiltaan mahdollistaa.
Seiväskarnevaalit alkavat torstaina iltapäivällä poikien ja tyttöjen 11-, 13- ja 15-sarjojen kilpailuilla sekä illalla miesten ja naisten juniorisarjojen kilpailuilla.
Mukaan on ilmoittautunut noin 130 hyppääjää.
Lauantaina on vuorossa miesten ja naisten A-kilpailut sekä sunnuntaina seiväsleirien päätteeksi vielä tyttö- ja poikasarjojen toiset kilpailut ja miesten ja naisten B-kilpailut.