Somerolla kerättiin kampanja-aikana 1052 roskapussia

0

Yli kaksi kuukautta kestänyt ympäristön roskaisuuden vähentämiseen tähdännyt siivouskampanja on päättynyt. Kampanjan aikana suomalaiset ovat kirjanneet laskuriin yli 210 000 pussillista kerättyä roskaa.

– Vaikka miljoonaan ei päästy, ovat tulokset erittäin vaikuttavia. Olemme iloisia, miten moni suomalainen on lähtenyt talkoisiin mukaan, ja vaikka varsinainen kampanja-aika on nyt tältä keväältä päättynyt, roskien kerääminen jatkuu. Kampanja on myös herättänyt laajaa keskustelua ympäristöstä ja roskaamisen vaikutuksista, kertoo Ylen vastaava tuottaja Pia Louhivuori .

Asukaslukuun suhteutettuna eniten roskia kerättiin Pelkosenniemellä, Isojoella ja Hartolassa. Määrällisesti eniten pusseja kerättiin Helsingistä, Espoosta ja Jyväskylästä.

Mukaan saatiin 174 kaupunkia ja kuntaa sekä 30 järjestöä ja muuta tahoa.

– Yhteistyökumppanit ovat lähteneet kampanjaan upeasti mukaan. Ympäri Suomen on järjestetty siivoustalkoita, haastettu mukaan yhteisöjä ja kirjastoihin on saatu lainattavaksi roskapihtejä. Meitä on myös ilahduttanut palaute, jonka mukaan jo vuosien ajan vapaaehtoisesti roskia keränneet henkilöt ovat tunteneet saavansa lisää arvostusta työlleen, iloitsee Louhivuori.

Kampanja


Miljoona roskapussia


Paikkakunta roskapussi/kpl

Helsinki 4 531 roskapussia

Espoo 8 860

Jyväskylä 7 691

Vantaa 7 574

Hyvinkää 5 087

Oulu 5 048

Turku 4 704

Kuopio 4 217

Tampere 4 082

Lahti 3 693

Somero 1052

Paikkakunta roskapussit/1 000 asukasta

Pelkosenniemi 359 roskapussia

Isojoki 267

Hartola 248

Föglö 226

Kittilä 205

Ristijärvi 194

Lemi 176

Enontekiö 163

Jokioinen 162

Karvia 156

Somero 123