Somerolla riittää vettä helteilläkin – yhtäaikainen kova käyttö voi paikoin aiheuttaa katkoksia

0
Kovilla hellejaksoilla vedenkulutuksen yhtäaikaisuus saattaa aiheuttaa Someron Vesihuollon putkistossa paineongelmia.

Pitkään jatkuneet helteet ovat tänäkin vuonna aiheuttaneet ongelmia Someron Vesihuollon verkoston kapasiteetille. Eli maksimikäytön yhteydessä paine ei riitä putkiston ääripäihin ja vedentulo on saattanut hetkeksi katketa.
– Pohjavesi ei Somerolla ole loppumassa, korostaa Someron Vesihuollon käyttöpäällikkö Rauno Kasvi.
Hänen mukaansa paineongelma koskee verkoston haja-asutusalueilla sijaitsevia häntäpäitä ja varsinkin niiden korkeammalla sijaitsevia taloja. Näissä paikoissa vedentulo saattaa pitkien hellejaksojen aikaan hetkellisesti katketa.
Kasvin mukaan kyseessä on vuosittainen ongelma pitkään jatkuneen kuivuuden aikaan. Hän toivoisikin liittymien käyttäjien kiinnittävän huomiota omavaraisuuteen.
– Jos vettä tulee aamupäivällä hyvin, kannattaa sitä ottaa varastoon iltaa varten, hän neuvoo.
Vedenkulutus on suurinta juuri iltaisin, kun kastellaan puutarhoja ja saunotaan.
– Tänä vuonna monen päivän hellejakso tässä ennen juhannusta osui myös samaan ajanjaksoon, jolloin kasvinsuojeluaineita on ajettu iltaisin peltoon, eli niitäkin säiliöitä on täytetty siinä kello 18–19 aikoihin.
Ongelmalta vältyttäisiinkin, jos vedenkäyttö helteillä ei olisi yhtaikaista, mutta Kasvi tietää, että ihmisten kulutustottumuksia on hyvin vaikea muuttaa.