Someron urheilukentän remontti valmistuu tämänhetkisen tiedon mukaan juhannuksen jälkeen.
– Kenttää on tehty huolella ja laadukkaasti, sillä töissä on ollut todellinen ammattilaisporukka. Somerolle saadaan nyt valtakunnallisesti huomattava kenttä, kertoo tekninen johtaja Mika Mäkelä urheilukentällä pidetyn työmaakokouksen ja katselmuksen jälkeen.
Kentän toivottiin valmistuvan jo juhannukseksi, mutta kevään keliolosuhteet viivästyttivät alkuun lähtöä kolme viikkoa.
– Kovasti ovat tekijät aikataulua kirineet, mutta ihan ei päästy tavoitteeseen.
Kentän nurmi ja radat saadaan ehkä vielä tällä viikolla paikoilleen.
– Hyppypaikkojen mondot eli pinnoitteet aiotaan saada kuntoon heti juhannuksen jälkeen, kertoo Mäkelä.
Ratojen pinnoite on saksalaista Novotania ja suorituspaikoille laitetaan hienompaa Mondoa.
– Juhannuksen jälkeen maanantaina käydään tilanne uudelleen läpi ja katsotaan, mitä viimeistelyjä vielä tehdään. Todennäköisesti jäljellä on ainakin reunantäyttöä, aitaa ja ajanottotornin tekoa.
– Sen voin luvata, että kentälle on tulossa sellaiset ajanottovälineet, että kelpaa tehdä vaikka maailmanennätyksiä, Mäkelä kehuu.
Käyttökuntoon kenttä aiotaan saada Seiväskarnevaaleille, mutta Someron Esan juhannuskisat ja toimitsijakoulutus jäävät tältä vuodelta väliin.
Seiväskuoppia on lisätty merkittävästi, joten tuuliherkässä lajissa voi hypätä melkein joka ilmansuunnasta.
Kustannusten suhteen remontti on sujunut Mäkelän mukaan suunnitellusti.
– Hiukan lisätyötä on jouduttu tekemään, mutta ei mitään mahdottomia eli on pysytty budjetissa.
Työt urheilukentällä aloitettiin kolmen vuoden pohtimisen ja puimisen jälkeen viime vuoden syyskuussa. Urakoitsijana on ollut kokenut Spesifix Oy ja sen tekninen päällikkö Ossi Kiramo. Hänen työhistoriassaan on muun muassa Olympiastadionin kentän korjausta.